• EU:n neuvosto ja parlamentti sopuun autojen hiilidioksidipäästöjen vähentämisestä

    Tällä hetkellä henkilö- ja pakettiautot aiheuttavat noin 15 prosenttia EU:n hiilidioksidipäästöistä. Koko liikenteen osuus on noin neljännes.
    Uutistoimisto AFP kertoo Euroopan unionin hyväksyneen aloitteen, joka päättäisi polttomoottorilla toimivien ajoneuvojen myynnin alueella vuoteen 2035 mennessä. LEHTIKUVA/AFP.
    Uutistoimisto AFP kertoo Euroopan unionin hyväksyneen aloitteen, joka päättäisi polttomoottorilla toimivien ajoneuvojen myynnin alueella vuoteen 2035 mennessä. LEHTIKUVA/AFP.  
    Uutiset|Autot
    28.10.202207:17
    STT–AFP

    EU:n neuvosto ja parlamentti ovat päässeet yksimielisyyteen ajoneuvojen hiilidioksidipäästöjen vähentämisestä vaiheittain vuoteen 2035 mennessä. Euroopan parlamentin ympäristökomissiota johtavan Pascal Canfinin mukaan kyse on historiallisesta EU:n ilmastoa koskevasta päätöksestä, jonka tavoitteena ovat päästöttömät kulkuneuvot vuonna 2035.

    Välitavoitteiden kautta tarkoituksena on, että uudet autot eivät enää vuodesta 2035 alkaen aiheuta päästöjä. Käytännössä tämä tarkoittaa, että takarajan umpeuduttua EU:ssa ei enää myydä uusia fossiilisilla polttoaineilla toimivia henkilö- ja pakettiautoja.

    Keskustelut alkoivat torstaina, ja niiden oli määrä jatkua niin kauan kunnes sopu on syntynyt. Neuvottelutulos tukee unionin siirtymää kohti vähähiilistä tulevaisuutta, mikä on yksi Euroopan komission puheenjohtajan Ursula von der Leyenin lupauksista.

    Euroopan parlamentti äänesti komission esittämän päästöttömyyden puolesta kesäkuussa, ja vielä samassa kuussa EU:n ympäristöministerit päätyivät esityksen kannalle.

    Von der Leyen kutsui sopua merkittäväksi virstanpylvääksi vuoden 2030 ilmastotavoitteiden saavuttamisessa.

    Tällä hetkellä henkilö- ja pakettiautot aiheuttavat noin 15 prosenttia EU:n hiilidioksidipäästöistä. Koko liikenteen osuus on noin neljännes.

    Nykyisellään runsas kymmenesosa EU:ssa myydyistä autoista on sähköautoja.

    Sovussa on poikkeuspykälä yrityksille, jotka valmistavat alle 10  000 ajoneuvoa vuodessa. Esimerkiksi luksusbrändien autoissa voi olla polttomoottori vuoden 2035 loppuun asti.

    Konservatiivipäättäjät ja Saksa ovat olleet haluttomia sitoutumaan joihinkin liikenteen päästövähennystavoitteisiin. Pelkona on ollut, että ne koituvat kalliiksi EU:n autovalmistajille, joiden kilpailijat eivät noudata yhtä tiukkaa sääntelyä.

    Euroopan autovalmistajien liiton (ACEA) johtaja ja BMW:n toimitusjohtaja Oliver Zipse kuvaili päätöksen olevan äärimmäisen kauaskantoinen.

    ”Älkää erehtykö, eurooppalainen autoteollisuus on valmis vastaamaan haasteeseen näiden päästöttömien autojen tarjoamiseksi”, hän vakuutti.

    Teollisuudelta vaaditaan Zipsen mukaan kuitenkin toimia esimerkiksi uusiutuvan energian määrän kasvattamiseen, saumattoman yksityisen ja julkisen latausverkoston rakentamiseen sekä raaka-aineiden saatavuuden parantamiseen.

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Noin 15 prosenttia pakettiautojen ensirekisteröinneistä on täyssähköisiä. Nyt tarjonta kasvaa kahden uuden Farizon mallin, kuvan SuperVanin ja V7En myötä.

    Koneviesti | Uusi sähköpakettiautomerkki Suomeen yhdeltä maailman suurimmista autoalan toimijoista

  • Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Sähköautojen korkeajänniteakkujen korjaus voi kohta olla mahdotonta ‒ jäykkää viranomaistulkintaa vai ymmärryksen puutetta?

  • Volvon 100-vuotisjuhlamalli (Volvo 100 Year Edition) on uusin lisä Volvo Trucksin erikoismallien sarjaan. Aiempiin erikoisversioihin ovat kuuluneet Volvo FH 25 Year Special Edition, Volvo FH Aero Euro NCAP Special Edition ja Volvo Ocean Race Limited Edition.

    Koneviesti | Volvo Trucks juhlistaa 100-vuotista taivaltaan erikoismallilla