• Brexit moukaroi Raision tulosvuotta

    Elintarvikeyhtiö Raisio olisi tehnyt selvästi edellisvuotta paremman liiketuloksen ilman Ison-Britannian punnan alamäkeä. Ison-Britannian EU-irtautumisäänestyksen jälkeen.
    Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset
    13.2.201712:23
    Kimmo Lundén

    Raisio-konserni teki vuodelta 2016 50,7, miljoonan euron liiketuloksen, joka oli miljoona euroa edellisvuotta vähemmän. Raision liikevaihto oli 436 miljoonaa euroa (521,2 miljoonaa euroa vuonna 2015).

    Väliaikaisena toimitusjohtajana vuoden alusta toiminut Jarmo Puputti kuvasi katsauksessa tilivuotta suhteellisen hyvänä suorituksena "tilanteessa, jossa Ison-Britannian punnan kurssimuutosten negatiivinen vaikutus liiketulokseemme oli vajaat kolme miljoonaa euroa ja liikevaihtoon noin 20 miljoonaa euroa. Vertailukelpoisin valuuttakurssein Raisio olisi tehnyt selvästi vuotta 2015 paremman vertailukelpoisen liiketuloksen".

    Ison-Britannian punta heikentyi maan EU-kansanäänestyksen jälkeen. Iso-Britannia päätti kansanäänestyksen perusteella aloittaa irtautumisprosessin, "brexitin" EU:sta.

    Puputin mukaan Raision suhteellinen kannattavuus ja vertailukelpoinen sijoitetun pääoman tuotto paranivat edelleen selvästi vuoden aikana tehtyjen rakennemuutosten ja toiminnan tehostamisten myötä.

    Raisiota kymmenen vuotta johtanut Matti Rihko irtisanoutui tehtävästään 3. tammikuuta. Yhtiön hallitus hakee parhaillaan uutta toimitusjohtajaa Raisio-konsernille.

    Raision hallitus esittää yhtiökokoukselle, että vuodelta 2016 maksetaan osinkoa 17 senttiä osakkeelta. Mikäli yhtiökokous hyväksyy hallituksen esityksen, on Raisio nostanut osinkoaan yhtäjaksoisesti kymmenen vuoden ajan.

    Lue lisää: http://www.raisio.com/fi_FI/

    Artikkelin aiheet
    Raisio
    Brexit
    liiketulos
    elintarviketeollisuus
    valuuttakurssi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria