• Valio ja Yara tutkivat säilörehunurmen ravinteita

    Uutiset
    6.5.201516:00
    Jukka Lehtinen

    Valio ja Yara ovat aloittaneet yhdessä Luonnonvarakeskus Luken ja Ruotsin maatalousyliopisto SLU:n kanssa tutkimushankkeen, jossa pyritään lisäämään tietoa ravinteiden hyödyntämisestä säilörehunurmen tuotannossa ja lehmien ruokinnassa.

    Tutkimushanke on kolmevuotinen ja sen tavoitteena on maidontuotannon kilpailukyvyn parantaminen.

    Säilörehunurmen sato sekä ruokinta- ja säilöntälaatu ovat yritysten mukaan avainasemassa, kun tarkastellaan lypsylehmän tuottavuutta ja tilatason tuotantokustannuksia.

    Nurmen osuus lypsylehmän ruokinnasta on 50−60 prosenttia kuiva-aineesta, josta esikuivattu säilörehunurmi muodostaa suurimman osan.

    ”Maidontuotanto on käytännössä nurmen jalostamista. Siksi siihen on panostettava myös tutkimusmielessä riittävästi, ja nyt avautunut yhteistyökokonaisuus on tervetullut mahdollisuus maitosektorilla”, Valion alkutuotanto- ja maidonhankintajohtaja Juha Nousiainen kertoo tiedotteessa.

    Yaran kehityspäällikön Minna Toivakan mukaan suomalaiseen tutkimukseen saadaan uutta näkökulmaa kolmen sadon korjuulla ja sen pohjalta tehtävillä nurmen kasvumalleilla. ”Odotan, että saamme tulokseksi entistä parempia suosituksia nurmenviljelyyn ja lehmien ruokintasuosituksiin.”

    Muodostettava tutkimuskokonaisuus pitää yritysten mukaan sisällään useita eri kenttä- ja ruokintatutkimuksia ja lisäksi merkittävän asiantuntijapanostuksen.

    Jukka Lehtinen

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Valio
    Yara
    säilörehunurmi
    ravinteet
    maidontuotanto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle