• Nordea nostaa ennustettaan Suomen talouskasvusta

    Talous kasvaa pankin mukaan tänä vuonna kolme prosenttia ja ensi vuonna 2,5 prosenttia.
    Nordean mukaan talouskasvua pitää yllä ennen muuta pirteä kulutus, jota vauhdittavat palkankorotukset ja vahvistuva työllisyyskehitys. Kuva: Lehtikuva / Antti Aimo-Koivisto
    Nordean mukaan talouskasvua pitää yllä ennen muuta pirteä kulutus, jota vauhdittavat palkankorotukset ja vahvistuva työllisyyskehitys. Kuva: Lehtikuva / Antti Aimo-Koivisto 
    Uutiset
    24.1.201811:54
    STT

    Nordea nostaa ennustettaan Suomen talouskasvusta kolmeen prosenttiin tänä vuonna ja 2,5 prosenttiin ensi vuonna.

    Molemmat ennusteet ovat prosenttiyksikön verran korkeampia kuin Nordean viime syksynä esittämät arviot.

    Talouskasvua pitää Nordean mukaan yllä ennen muuta pirteä kulutus, jota vauhdittavat suuret palkankorotukset ja vahvistuva työllisyyskehitys. Myös hitaana pysyvä inflaatio, korkeana pysyvä luottamus ja säästämisen väheneminen lisäävät kulutusta.

    Investoinnit kasvavat Nordean mukaan aiemmin ennakoitua enemmän, koska vientikysynnän kasvu jatkuu hyvänä ja korkotaso pysyy matalana ennustejakson loppuun saakka. Ensimmäinen koronnosto nähdään vasta vuoden 2019 lopulla, Nordeassa arvioidaan.

    Pidemmän aikavälin kasvun turvaamiseksi on Nordean mielestä satsattava työmarkkinauudistusten jatkoon, koulutukseen ja tutkimus- ja kehitystyön saamiseen kasvu-uralle.

    Ilmeisin riski Suomen taloudelle Nordean mukaan on työmarkkinoiden heikko kohtaanto, joka voi estää työllisyyden paranemisen. Kohtaanto-ongelma uhkaa Nordean mukaan hidastaa kulutuksen kasvua ja vähentää kannustimia investointeihin.

    "Pidemmällä aikavälillä Suomi kohtaa uusia haasteita. Työllisyysaste on saatava pohjoismaiselle tasolle", ekonomisti Tuuli Koivu sanoo Nordean tiedotteessa.

    Artikkelin aiheet
    Nordea
    suomen talous
    talouskasvu
    ennuste
    työmarkkinat
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle