• Kysely: Vain kolmannes pk-yritysten hallituksista hallitsee viennin aloittamisen

    Kauppakamarien kyselyssä nousi esiin huoli myös hallituksen jäsenistön pienestä vaihtuvuudesta.
    Pk-yritysten hallitukset osaavat nykyiset hommansa, mutta tulevien haasteiden hallinta on hatarampaa.
    Pk-yritysten hallitukset osaavat nykyiset hommansa, mutta tulevien haasteiden hallinta on hatarampaa. Kuva: PAsi Leino
    Uutiset
    30.3.201709:46
    STT

    Pk-yrityksissä ollaan tyytyväisiä hallitusten osaamiseen nykytilanteessa. Tilanne muuttuu kuitenkin täysin arvioitaessa tulevia haasteita, selviää Keskuskauppakamarin ja kauppakamarien pk-hallitusbarometrista. Kyselyyn on vastannut noin 1 200 yritysten edustajaa.

    Vain noin kolmannes vastaajista katsoi, että hallitusten osaaminen on riittävää esimerkiksi viennin käynnistämistä tai teknologista murrosta ajatellen. Huolta herätti myös hallituksen jäsenistön vaihtuvuus, jota vain noin 16 prosenttia piti riittävänä.

    Keskuskauppakamarin varatoimitusjohtaja Leena Linnainmaan mukaan yrityksissä tulisi kiinnittää enemmän huomiota hallituksen kokoonpanon kehittämiseen. Parannettavaa on myös kriisitilanteisiin varautumisessa.

    Artikkelin aiheet
    pk-yritykset
    hallitustyö
    vienti
    Kauppakamari
    liiketoiminta
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria