• Lapin Kansa: Marjayhtiö Polaricaa syytetään ihmiskaupasta – tuomio odotettavissa kesän alussa

    Syyttäjät esittivät loppulausunnossaan ankarat rangaistusvaatimukset.
    Kuvituskuva.
    Kuvituskuva. Kuva: Kari Lindholm
    Uutiset|Rikokset
    26.2.202617:33
    Jukka Koivula

    Marjayhtiö Polarican ihmiskauppaoikeudenkäyntiä on käyty tällä viikolla Lapin käräjäoikeudessa. Lapin Kansan mukaan vyyhdistä on odotettavissa tuomio kesän alussa.

    Oikeuden puheenjohtajan Maija Mononen mukaan käräjäoikeus antaa tuomionsa arviolta kesäkuun alussa.

    ”Joka tapauksessa ennen kesälomia.”

    Marja-alan yrittäjää Jukka Kristoa ja rekrytointiyrittäjää Kalyakorn "Durian" Phongphitia syytetään yhteensä 78:sta törkeästä ihmiskaupasta.

    Jukka Kristo totesi Lapin käräjäoikeudessa, että rikosepäilyjen kohteeksi päätyminen on ollut järkytys.

    ” Koko prosessi on ollut järkytys. Me olemme yhtiönä olleet edelläkävijä.”

    Syyttäjät esittivät loppulausunnossaan ankarat rangaistusvaatimukset.

    Marjayrittäjä Jukka Kristolle vaaditaan vähintään kuuden vuoden ehdotonta vankeusrangaistusta ja yhtä pitkää liiketoimintakieltoa. Phongphitille vaaditaan vähintään viiden ja puolen vuoden ehdotonta vankeusrangaistusta.

    Lapin Kansa: Päi­vit­ty­vä seu­ran­ta: "Tämä on ollut jär­ky­tys", totesi Jukka Kristo pitkän oi­keu­den­käyn­nin lopuksi – tuomio odo­tet­ta­vis­sa kesän alussa

    Lisää aiheesta
    • Syyttäjien mukaan uhrit joutuivat poimimaan marjoja varhaisesta aamusta iltamyöhään. Lepoaika jäi osalla muutamaan tuntiin yössä.

      Rikokset | Marjayhtiö Polarican ex-toimitusjohtajalle vaaditaan vähintään viiden vuoden vankeutta ihmiskaupasta –edessä ehkä myös lähes miljoonan euron menetys

    • Polarica Marjahankinnan entinen toimitusjohtaja Jukka Kristo vaati, että juttua käsittelemään pitäisi määrätä toinen kokoonpano.

      Talous | Marjayhtiö Polaricaan liittyviä ihmiskauppasyytteitä käsitellään elokuussa – oikeus hylkäsi väitteen esteellisyydestä

    Artikkelin aiheet
    Polarica
    ihmiskauppa
    oikeudenkäynti
    Lappi
    järjestelmärikokset
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria