• Kaarinalaisyritys pystyisi tekemään hengityskoneita, tarvittaisiin vain malli ja valmistusohjeet – valtio ei ole ollut yhteydessä asian tiimoilla

    Turun yliopistollisen keskussairaalan johtajaylilääkärin mukaan tehohoitopaikkojen määrää voidaan kasvattaa merkittävästi.
    Koronaepidemian laajetessa keskusteluun on noussut huoli hengityskoneiden riittävyydestä. Kuvituskuva.
    Koronaepidemian laajetessa keskusteluun on noussut huoli hengityskoneiden riittävyydestä. Kuvituskuva. Kuva: Pekka Fali
    Uutiset
    25.3.202019:40
    Jukka Koivula

    Kaarinassa toimivalla teknologiayritys Mariachilla on valmius ryhtyä valmistamaan hengityskoneita, yhtiön hallituksen puheenjohtaja Jukka Järvi-Laturi sanoo.

    "Olemme sopimusvalmistaja, jolla ei ole omia tuotteita. Tarvitsisimme malliksi jonkin eurooppalaisen yhtiön hengityskoneen valmistusohjeineen. Uusia koneita alkaisi siinä tapauksessa valmistua viikoissa."

    Haasteeksi voisi muodostua osien toimittaminen Suomeen.

    "Jos meillä olisi kaikki tarvittavat komponentit valmiina, olisi koneiden valmistaminen vikkelää. Haasteena on, miten tavara kulkee poikkeusoloissa, kun valtiot sulkevat rajojaan. Hengityskone koostuu monista pienistä osista, joita valmistetaan eri puolilla maailmaa."

    Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) ilmoitti viime perjantaina, että tehohoitopaikkoja voidaan koko maassa lisätä nopealla tahdilla viidestäsadasta tuhanteen.

    Turun yliopistollisen keskussairaalan johtajaylilääkäri Mikko Pietilä kertoo, että sairaalassa on normaalisti 24 tehohoitopaikkaa.

    "Olemme nostaneet tehohoitopaikkojen määrän 37:ään. Tehohoitopaikkojen määrää meillä on valmius nostaa tästä lisää vielä huomattavasti", Pietilä sanoo.

    Pietilän mukaan erilaisia tiloja keskussairaalassa voidaan tarvittaessa muuttaa tehohoitopaikoiksi.

    "Meillä on alun perinkin rakennettu sairaalaan tiloja, jotka voi tarvittaessa muuntaa ylimääräisiksi tehohoitopaikoiksi. Myös päivystyksen tiloja, leikkaussaliheräämöjä ja jopa leikkaussaleja voidaan tarvittaessa ottaa tehohoidon tiloiksi", Pietilä kertoo.

    "Siinä tapauksessa tietenkin pitäisi voimakkaasti ajaa alas muuta sairaalatoimintaa ja tehdä vain aivan absoluuttinen päivystyskirurgia."

    Pietilän mukaan Turun yliopistollisesta keskussairaalasta löytyy "kolminumeroinen luku" hengityskoneita.

    "Jokaiselle tehohoitopaikalle on varmasti saatavilla myös hengityskone."

    Voisiko kriisitilanteessa esimerkiksi urheiluhalleja ja muita suuria lämmitettyjä tiloja muuttaa väliaikaisiksi koronasairaaloiksi?

    "Miksipä ei? Toivomme kuitenkin, että ilman niitä pärjätään."

    Artikkelin aiheet
    hengityskone
    Kaarina
    Mariachi
    Turun yliopistollinen keskussairaala
    tehohoito
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle