• Kuntaliitto odottaa valtiolta oikeita menosäästöjä

    Kuntien valtionosuuksia ei pidä Kuntaliiton mielestä enää leikata, koska uudet leikkaukset heijastuisivat nopeasti kuntien veroprosentteihin.
    Kuva: Kari Salonen
    Uutiset
    13.3.201415:25
    MT toimitus

    Kuntaliitto suhtautuu nuivasti uusiin kuntien valtionosuuksien leikkauksiin. Varatoimitusjohtaja Timo Kietäväinen sanoo, että mahdolliset lisäleikkaukset siirtyvät suoraan kuntaverojen korotuksiin. Siksi kuntien valtionosuusleikkauksia on kehysriihessä tarkasteltava osana verotuksen kiristämistä.

    ”Kuntaverojen kautta sopeutus uhkaa kasvattaa entisestään kuntien ja kuntalaisten keskinäisiä veroeroja”, Kietäväinen toteaa.

    Kuntaliiton mielestä valtion pitäisi päättää säästöistä leikkaamalla oikeasti valtion budjettia, eikä siirtelemällä säästövastuita julkisen sektorin sisällä.

    ”Noin 60 prosenttia valtion menojen säästöistä on kohdistunut kuntien valtionosuuksien leikkaukseen.”

    Sopeutuksen mittasuhteesta järjestö on samaan mieltä hallituksen kanssa. Tulevia sopeutuspäätöksiä pitää myös jaksottaa tuleville vuosille.

    Kuntaliitto ei ota kantaa siihen, mistä pitäisi säästää.

    ”Meidän tehtävä ei ole ottaa kantaa valtion säästökohteisiin.”

    Kietäväinen huomautti torstaina toimittajille, että hallituksen rakennepoliittiset päätökset eivät ole toteutuneet riittävällä tavalla.

    Kuntien tehtäviä on vaikea karsia. Reilun miljardin euron säästölista on edelleen täynnä kysymysmerkkejä.

    Monet esitetyistä säästöistä ovat luonteeltaan tehostamistoimia, eikä tavoiteltuja säästöjä saada nopeasti aikaan.

    ”Säästöjä on vaikea saada,” kommentoi Kietäväinen hallituksen suunnitelman eri kohteita.

    Artikkelin aiheet
    Kuntaliitto
    valtionosuus
    kuntavero
    valtion menot
    kehyspäätös
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria