• Munax suunnittelee munasmoothien vientiä Saksaan

    Munainnovaatiot toivat Munaxille maakunnallisen yrittäjäpalkinnon.
    Kananmunan valkuaisesta valmistettu proteiinijuoma tuli Suomen markkinoille helmikuussa.
    Kananmunan valkuaisesta valmistettu proteiinijuoma tuli Suomen markkinoille helmikuussa. Kuva: Markku Vuorikari
    Uutiset
    19.10.201511:24
    Juhani Reku

    Laitilalainen Munax hakee Euroopasta uusia markkinoita suomalaisesta kananmunasta valmistetulle proteiinijuomalleen.

    Yrityksen edustajat vierailivat viime viikolla Saksassa kansainvälisillä ruokamessuilla Anugassa.

    "Olemme vaikuttuneita, että myös muut ovat maailmalla oivaltaneet kananmunan hyödyntämisen heti valmiina juotavana tuotteena", kertoo Munaxin toimitusjohtaja Janne Torikka yhtiön tiedotteessa.

    Munax toi kaksi Laitilan Proegg Protein Smoothieksi nimettyä proteiinijuomaansa Suomen markkinoille helmikuussa. Ensi vuonna yritys tuo valikoimaan kaksi uutta juomaa.

    Yrittäjäpalkinto innovaatioista

    Munaxille myönnettiin lauantaina Varsinais-Suomen yrittäjien maakunnallinen palkinto. Palkinnon perusteluissa yritystä kiitellään sen aktiivisesta työstä uusien kananmunatuotteiden kehittelyssä.

    "Olemme alusta asti tehneet hartiavoimin töitä ja uskoneet omaan tarinaamme. Yrittäjäuraa helpotti myös se, että tunsimme toisemme jo entuudestaan, joten yhteistyö on luontevaa osakkaiden kesken", toteaa yksi perustajaosakkaista, Hannu Majander.

    Kolme kananmunatuottajaperhettä, Torikat, Majanderit ja Vennot, perustivat Munax Oyn vuonna 2003. Laitilassa sijaitsevissa tiloissa pakattiin aluksi vain omistajaperheiden omien tilojen munia. Nyt yrityksellä on jo 70 työntekijää.

    Kaikki kolme omistajaa käyvät edelleen päivittäin kanalassa.

    "Kun tuntee raaka-aineen alkuperän ja tietää mitä tarkoittaa onnellinen, hyvinvoiva kana, niin voi olla varma, että myös loppukäyttäjä saa laadukasta ruokaa pöytäänsä", toteaa osakas Juha Venno.

    Artikkelin aiheet
    Munax
    kananmunatuotteet
    vienti
    Proegg Protein Smoothie
    yrittäjäpalkinto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria