• Naudanlihan, perunoiden ja virvoitusjuomien hinnat ovat nousseet hurjasti vuoden takaisesta

    Inflaatio oli kesäkuussa 2,1 prosenttia.
    Perunoiden ja naudanlihan hinnat ovat nousseet sitten vuoden takaisesta.
    Perunoiden ja naudanlihan hinnat ovat nousseet sitten vuoden takaisesta.  Kuva: Markku Vuorikari, Lari Lievonen
    Uutiset|Talous
    14.7.202615:30
    STT

    Kesäkuussa monen kesäisen tuotteen hinnassa oli huomattavaa nousua, Tilastokeskus kertoo. Esimerkiksi virvoitusjuomien ja kivennäisvesien hinnat nousivat yli 10 prosenttia vuodentakaiseen.

    Myös perunoiden hinnassa oli roimaa nousua. Niiden hinta nousi lähes 15 prosenttia viime vuoden kesäkuuhun verrattuna.

    Naudanlihan hinta taas nousi vuodessa jopa 30 prosenttia. Sianlihan hinta sen sijaan halpeni 3,5 prosenttia.

    ”Lihan kuluttajahinnat noudattavat samaa kehitystä kuin tuottajahinnat. Vuoden alkupuoliskolla naudanlihan tuottajahinnat nousivat 37 prosenttia, mikä johtuu muun muassa pienentyneistä tuotantomääristä ja lisääntyneestä viennistä Eurooppaan”, sanoo yliaktuaari Kristiina Nieminen tiedotteessa.

    Kesäkuussa kaikkien kuluttajahintojen vuosimuutos eli inflaatio oli 2,1 prosenttia, kertoo Tilastokeskus. Toukokuussa inflaatio oli niin ikään 2,1 prosenttia.

    Eniten inflaation nousuun vaikuttivat sähkön, bensiinin ja dieselin hintojen nousu. Inflaation nousua taas hillitsivät eniten asunto-, kulutus- ja opintolainojen korkojen sekä asiakirjamaksujen hintojen lasku.

    Kesäkuun pohjainflaatio oli 1,1 prosenttia. Pohjainflaatioon eivät sisälly elintarvikkeet tai energia, joiden hinnoissa on muita hyödykkeitä enemmän lyhytkestoista vaihtelua.

    Koko euroalueen yhdenmukaistetun kuluttajaindeksin inflaatio oli kesäkuussa ennakkotietojen mukaan 2,8 prosenttia. Suomessa vastaava inflaatio oli 2,7 prosenttia.

    Euroalueen yhdemukaistettuihin kuluttajahintoihin ei lasketa mukaan omistusasumista, kulutus- ja muita luottokorkoja, omakotitalon palovakuutusta eikä ajoneuvoveroa.

    Lisää aiheesta
    • Sokerijuurikkaan alaa leikkaa laskenut tuottajahinta.

      Maatalous | Sokeri, oliiviöljy, lampaat... Näin Euroopan maataloustuotannon odotetaan vähenevän

      Tilaajalle
    • Suomalaisten ruokamenot kasvavat nyt muita kuluja nopeammin.

      Ruoka | PTT: Ruokamenojen kasvu jatkui muuta kulutusta vahvempana viime vuonna − valmisruokiin palaa yhä enemmän rahaa

    • Inflaatiota nostivat eniten dieselin, bensiinin sekä lämmitysöljyjen hintojen nousu. RONI REKOMAA/LEHTIKUVA.

      Talous | Litra dieseliä maksaa nyt ensi kertaa bensalitraa enemmän – inflaatio kiihtyi huhtikuussa

    Artikkelin aiheet
    inflaatio
    naudanliha
    peruna
    virvoitusjuoma
    kuluttajahinta
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle