• Savon Sanomat: Lääkepula Suomessa pahenee – Fimea saanut yli 1600 häiriöilmoitusta

    Lääkepula johtuu muun muassa raaka-ainepulasta ja pitkistä tuotanto- ja logistiikkaketjuista.
    Lääkkeiden saatavuus on heikentynyt ympäri Eurooppaa.
    Lääkkeiden saatavuus on heikentynyt ympäri Eurooppaa. Kuva: Lehtikuva/AFP
    Uutiset|Hyvinvointi
    12.10.202208:08
    STT

    Lääkkeiden saatavuusongelmat Suomessa ovat pahentuneet entisestään, kertoo sanomalehti Savon Sanomat.

    Lehden mukaan lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimealle tehtiin syyskuun loppuun mennessä häiriöilmoitus yli 1  600 lääkkeestä. Häiriöt koskevat kaikkia lääkeryhmiä, mutta erityisesti reseptilääkkeitä. Saatavuusongelmia on esimerkiksi sydän- ja verisuonitautilääkkeissä.

    Mikäli tahti jatkuu, rikkoutuu ensimmäisen koronavuoden 2020 ennätys. Tuolloin ilmoitus tehtiin lähes 2  100 lääkkeen saatavuusongelmasta.

    Lehden mukaan esimerkiksi raaka-ainepula hankaloittaa tilannetta.

    ”Yksi tärkein syy ongelmiin on se, että tuotanto- ja logistiikkaketjut ovat pitkiä ja polveilevia. Kun jossakin kohtaa ketjua on häiriö, se näkyy hyvin helposti lääkevalmisteen saatavuushäiriönä”, sanoo Fimean yksikönpäällikkö Timo Mauriala Savon Sanomille.

    Lehden mukaan lääkkeiden saatavuus on heikentynyt ympäri Eurooppaa. Asiaan on kiinnittänyt huomiota myös EU.

    Lisää aiheesta
    • Lääketeollisuus saa vuosittain biljoonien voitot. Yritysten tavoitteena on voiton maksimointi, selviää Ylen Ulkolinjan dokumentista Lääkkeitä voitto mielessä.

      Radio ja TV | Useiden perinteisten lääkkeiden valmistus lopetetaan, vaikka ne olisivat elintärkeitä, selviää Ylen ranskalaisesta dokumentista – lääketeollisuudessa pyörii vuosittain biljoonien voitot

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Asianmukainen työvaatetus valitaan olosuhteiden mukaan.

    Koneviesti | Näillä keinoilla parannat ergonomiaa maataloustöissä

  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Kesäsää vaihtelee ja lomapaniikki vaivaa