• MT-kysely: Joka kolmas tunnustaisi Palestiinan valtion, valtaosa empii – ”Jollei Israel siihen suostu, sitä ei tapahdu”

    Neljä Euroopan maata tunnusti Palestiinan valtion viime kesänä. Tunnustamisella valtio ei synny, mutta sen on toivottu vievän kehitystä haluttuun suuntaa, sanoo Timo R. Stewart.
    Tilaajalle
    Kuva: Vesa Moilanen / Lehtikuva
    Uutiset|Politiikka
    20.10.202405:00
    Hermanni Härkönen

    Noin joka kolmas suomalainen tahtoisi Suomen tunnustavan Palestiinan valtion, selviää MT:n teettämästä kyselystä. Tunnustamista vastustaa 24 prosenttia vastaajista.

    Kaikista yleisin oli kolmas vastausvaihtoehto, En osaa sanoa. Kannastaan epävarmoja oli vastaajista 42 prosenttia.

    Eri puolueiden kannattajista SDP:n (51 prosenttia), vihreiden (73 prosenttia) ja vasemmistoliiton (75 prosenttia) kannattajien enemmistö on tunnustamisen puolella. Perussuomalaisten (57 prosenttia) ja kristillisten (61 prosenttia) kannattajat taas sitä vastaan.

    Kyselyn toteutti MT:n tilauksesta Kantar Agri. Siihen vastasi 1 000 suomalaista 11.–17. lokakuuta. Tulos on painotettu edustamaan Manner-Suomen aikuisväestöä. Koko kyselyn virhemarginaali on kolme prosenttiyksikköä suuntaansa. Osaotokset ovat suuntaa-antavia.

    Keskustelua Palestiinan tunnustamisesta on Suomessa käyty etenkin sen jälkeen, kun Norja, Irlanti ja Espanja tunnustivat sen toukokuussa. Myöhemmin kesäkuussa tunnustajien joukkoon liittyivät myös Slovenia ja Armenia.

    Palestiinalaishallinnon ulkoministeriön mukaan valtion on tunnustanut yhteensä 149 maata, mutta tässä laskussa on mukana esimerkiksi Vatikaani ja myös Maltan, joka itse ei katso muodollisesti tunnustaneensa valtiota.

    ”Vaikka Palestiinan olisi kaikki maailman valtiot tunnustaneet, niin jollei Israel siihen suostu, sitä ei tapahdu.” Timo R. Stewart

    Palestiinan valtio ei synny pelkällä tunnustamisella, mutta niin tehneet valtiot ovat toivoneet sen vauhdittavan toivottua kehitystä, selittää ulkopoliittisen instituutin tutkija Timo R. Stewart.

    Esimerkiksi Suomi on sitoutunut niin sanottuun kahden valtion malliin, jossa Israelilla ja Palestiinalla olisi omat valtiolliset alueensa.

    ”Israelin valtiohan siellä jo on, Palestiinan valtiota ei vielä ole. Tämä tunnustaminen nähty tämmöisenä viestinä sen tehneiltä mailta, että me ollaan edelleen sitouduttu tähän, me toivotaan tätä, ja me halutaan edistää tätä”, Stewart kertoo.

    ”Mutta vaikka Palestiinan olisi kaikki maailman valtiot tunnustaneet, niin jollei Israel siihen suostu, sitä ei tapahdu”, Stewart kertoo.

    Israel on argumentoinut Palestiinan tunnustamista vastaan sillä, että se palkitsisi Hamasin vuoden takaisen terroristisen hyökkäyksen.

    Stewart nostaa kuitenkin esille myös sen, että Israelin nykyinen hallitus on säätänyt erillisiä lakeja siitä, että kahden valtion ratkaisu ei käy.

    ”Sitten tässä on juuri kansainvälisen tuomioistuimen päätös, että Israel miehittää laittomasti palestiinalaisalueita eikä sillä ole oikeutta olla siellä, ja sen pitää päättää miehityksensä heti.”

    ”Onko sitten se, että ei tunnusteta Palestiinan valtiota tai tehdä asioita päättäväisesti sen eteen, tämän Israelin miehitysvallan palkitsemista?”, hän kysyy.

    Gazaa on vuodesta 2007 hallinnoinut terroristijärjestöksi luokiteltu Hamas.

    Käytännössä tunnustus koskee palestiinalaisten kansainvälisesti tunnustettua edustajaa, Palestiinan vapautusjärjestö PLO:ta. Se on myös Israelin tunnustama.

    PLO:n ja Israelin välisillä sopimuksilla luotiin 1990-luvulla miehitetyille alueille Palestiinalaishallinto (PA), josta olisi määrä muodostua suvereenin Palestiinan valtion hallinto. Tunnustus koskisi Palestiinan valtiota vuoden 1967 rajojen mukaisesti, eli Itä-Jerusalemia, Länsirantaa ja Gazan kaistaa.

    Tällä hetkellä PLO:n hallinto toimii Israelin miehittämällä Länsirannalla. Se on ollut palestiinalaisten keskuudessa viime vuodet hyvin epäsuosittu, sillä sen maltillinen ja yhteistyöhakuinen linja Israelia kohtaan ei ole edistänyt valtion perustamista tai palestiinalaisten asemaa.

    Toiveena on ollut, että väylän avaaminen itsenäisyyteen ja jälleenrakennukseen nostaisi hallinnon suosiota ja edistäisi rauhan syntymistä.

    Gazaa on vuodesta 2007 hallinnoinut terroristijärjestöksi luokiteltu Hamas. Israel surmasi vastikään järjestön johtajan Yahya Sinwarin.

    ”Joe Bidenkin viittasi tästä onnittelevassa viestissään tulitaukoon ja siitä alkavaan poliittiseen prosessiin. Jonkunhan on hallittava Gazaa, ja Yhdysvaltojen ja kaikkien muidenkin ehdotus, paitsi Israelin nyt tässä vaiheessa, on se, että totta kai se olisi palestiinalaishallinto”, Stewart sanoo.

    Lisää aiheesta
    • Helsingin yliopiston Lähi-idän tutkimuksen professori Hannu Juusolan mukaan Suomen ulkopoliittisen johdon haluttomuus tunnustaa Palestiinan valtiota perustuu Suomen hyvin varovaiseen linjaan. LEHTIKUVA / Roni Rekomaa.

      Politiikka | USU: Yli 40 prosenttia suomalaisista tunnustaisi Palestiinan valtion – asiantuntija on yllättynyt gallupin tuloksesta

    • Israelin ja palestiinalaisten suhteisiin on vuosikymmeniä haettu turhaan ratkaisuksi kahden valtion mallia. Kuva keskiviikolta Gazan kaistalta. LEHTIKUVA/AFP.

      Ulkomaat | Israelin ja palestiinalaisten kahden valtion mallia on yritetty saada aikaan vuosikymmeniä – eikä ratkaisu ole likimainkaan lähellä

    Artikkelin aiheet
    palestiina
    Israel
    valtion tunnustaminen
    ulkopolitiikka
    kyselytutkimus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa