• Kuorma-autokuljetukset lisääntyivät kotimaassa – täysperävaunuyhdistelmillä kuljetettu tavaramäärä laski kolmella prosentilla

    Tavaroita kuljetettiin kuorma-autoilla vuonna 2017 kotimaan liikenteessä yhteensä 278 miljoonaa tonnia
    Kuorma-autokuljetukset ovat kasvussa.
    Kuorma-autokuljetukset ovat kasvussa. Kuva: Kari Salonen
    Uutiset
    26.4.201818:43
    Niklas Holmberg

    Kuorma-autoilla kuljetettiin tavaroita vuonna 2017 hieman edellisvuotta enemmän, Tilastokeskus kertoo.

    Tavaroita kuljetettiin kuorma-autoilla vuonna 2017 kotimaan liikenteessä yhteensä 278 miljoonaa tonnia, mikä oli prosentin enemmän kuin edeltävänä vuonna.

    Tonnikilometrejä kertyi yhteensä 26 miljardia, mikä oli 7 prosenttia enemmän kuin edeltävänä vuonna.

    Ammattimaisen eli luvanvaraisen liikenteen osuus kaikista kuljetettujen tavaroiden tonneista oli vuoden 2016 tapaan 85 prosenttia. Luvanvaraisen liikenteen osuus kaikista tonnikilometreistä oli 94 prosenttia, mikä oli yhden prosenttiyksikön enemmän kuin edeltävänä vuonna.

    Vuonna 2017 kuorma-autoilla ilman perävaunua ja puoliperävaunuyhdistelmillä kuljetettiin 8 ja 9 prosenttia enemmän tavaraa kuin edeltävänä vuonna. Täysperävaunuyhdistelmillä kuljetettu tavaramäärä puolestaan laski kolmella prosentilla edellisvuodesta.

    Ulkomaan liikenteessä kuorma-autoilla kuljetettiin tavaroita vuonna 2017 yhteensä 2,9 miljoonaa tonnia, mikä oli noin kolmanneksen vähemmän kuin edeltävänä vuonna. Kuljetussuorite oli yhteensä 1,7 miljardia tonnikilometriä, mikä oli 27 prosenttia vähemmän kuin edeltävänä vuonna.

    Artikkelin aiheet
    kuorma-autokuljetukset
    liikenne
    tilastot
    kotimaan kuljetukset
    tavarankuljetus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria