• Outokummun liiketappio supistui reilusti

    Uutiset
    12.2.201510:23
    MT toimitus

    Ruostumatonta terästä valmistavan Outokummun liiketappio ilman kertaeriä supistui viime vuonna 57 miljoonaan euroon toissa vuoden 432 miljoonasta eurosta. Liikevaihto kasvoi 6,8 miljardiin euroon 6,7 miljardista eurosta.

    –  Viime vuoden tilikauden tappio kertoo, että meillä on vielä paljon työtä edessä. Tavoite tälle vuodelle on siis selkeä: kannattavuuden parantaminen ja velan vähentäminen edelleen, kertoo toimitusjohtaja Mika Seitovirta tulostiedotteessa.

    Yhtiön mukaan ruostumattoman teräksen maailmanlaajuinen kysyntä kasvoi viime vuonna yli 5 prosenttia. Outokummun toimitusmäärät pysyivät kuitenkin vakaina.

    Seitovirran mukaan viime vuosi oli kaksijakoinen. Vuosi alkoi myönteisissä merkeissä, mutta vuoden jälkipuoliskolla markkinaympäristö muuttui paljon vaikeammaksi.

    Artikkelin aiheet
    Outokumpu
    talous
    liiketappio
    ruostumaton teräs
    kannattavuus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria