• Vihreä, hiilineutraali, ilmastoystävällinen – Ympäristöväittämiä käytetään markkinoinnissa huolimattomasti, moittii Keskuskauppakamari

    Ympäristöväittämiä harkitsevan yrityksen tulee perehtyä Kansainvälisen kauppakamarin (ICC) ympäristöväittämiä koskeviin pelisääntöihin ja näyttää väittämänsä toteen.
    Keskuskauppakamarin selvityksen mukaan naisten osuus pörssiyhtiöiden hallitusten jäsenistä on noussut tänä vuonna ennätystasolle 31 prosenttiin.
    Keskuskauppakamarin selvityksen mukaan naisten osuus pörssiyhtiöiden hallitusten jäsenistä on noussut tänä vuonna ennätystasolle 31 prosenttiin.  Kuva: LEHTIKUVA / Vesa Moilanen
    Uutiset|Talous
    11.1.202309:44
    STT

    Keskuskauppakamarin liiketapalautakunta katsoo, että yritykset käyttävät ympäristöväittämiä markkinoinnissaan huolimattomasti. Tällaisten väittämien käyttö on lautakunnan mukaan lisääntynyt, kun kuluttajien huoli ilmastonmuutoksesta kasvaa.

    Olennaista olisi välttää yleisten, yksilöimättömien ja moniselitteisten väittämien käyttöä. Tällaisia ilmaisuja ovat esimerkiksi ”vihreä”, ”hiilineutraali”, ”fossiilivapaa”, ”kestävä”, ”ilmastoystävällinen” ja ”ympäristöystävällinen”.

    Lautakunta suosittelee, että ympäristöväittämiä harkitseva yritys perehtyy Kansainvälisen kauppakamarin (ICC) ympäristöväittämiä koskeviin pelisääntöihin. Jos väittämiä käytetään markkinoinnissa, niin markkinoijan tulee näyttää väittämänsä toteen. Hyvin yleisluontoisia väittämiä on yleensä vaikea näyttää toteen.

    Markkinoinnissa voidaan suosituksen mukaan korostaa vain olennaisia asioita tuotteen ympäristövaikutuksista, eikä kuluttajaa saa johtaa harhaan.

    "Totuudenmukaistenkin ilmaisujen käyttäminen saattaa olla harhaanjohtavaa, jos kokonaisuuden kannalta olennaisia tietoja ei kerrota tai jos ne esitetään epäselvästi. Väittämien sallittavuutta arvioidaan sen mukaan, millä tavoin keskimääräisen kuluttajan voidaan olettaa ymmärtävän väittämän sisältö”, sanoo liiketapalautakunnan puheenjohtaja Marja-Leena Mansala tiedotteessa.

    Jos yritys havaitsee kilpailijan käyttävän ympäristöväittämiä virheellisesti, voi se pyytää liiketapalautakunnalta lausuntoa asiasta.

    Yritykset voivat myös pyytää lautakunnalta luottamuksellista ennakkolausuntoa varmistuakseen siitä, että sen markkinointi on asianmukaista.

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle