• EU kieltää hevosenlihan tuonnin Meksikosta

    Meksikolaisesta hevosenlihasta on löytynyt niin paljon jäämiä lääkkeistä, että EU kieltää lihan tuonnin. Eläimiä kohdellaan huonosti sekä teurastamoilla että kuljetusten aikana.
    Uutiset
    12.12.201414:15
    MT toimitus

    BRYSSEL (MT)

    Komission eläinten hyvinvoinnista vastaava virasto löysi meksikolaisesta lihasta esimerkiksi lääkettä, jota käytetään tavallisesti ravihevosilla, mutta on kielletty ruuaksi meneville hevosille.

    Komissio onkin päättänyt kieltää hevosenlihan tuonnin Meksikosta. Kielto astuu voimaan tammikuun 15. päivä.

    Virasto löysi myös eläinten huonoa kohtelua teurastamoilta ja Yhdysvalloista hevosia välittäviltä tuontiasemilta. Eläimiä kohdeltiin huonosti myös kuljetuksissa.

    Meksikon viranomaiset eivät olleet tehneet muutoksia, joita komissio vaati edellisen vuonna 2012 terastamoilla tehdyn tarkastuksen jälkeen.

    Komission mukaan 87 prosenttia meksikosta tuotavasta hevosenlihasta on alunperin Yhdysvaltalaista.

    Lisäksi virasto löysi puutteita eläinten tunnistamisessa. Meksikon viranomaiset eivät pysty valvomaan eläinten lääkintähistoriasta kertovia listoja.

    Ympäristöjärjestöt ovat vaatineet EU:a kieltämään hevosenlihan tuonti myös Yhdysvalloista, Kanadasta, Argentiinasta ja Uruguaista. Järjestöt syyttävät maita järjestelmällisestä EU:n lainsäädännön rikkomisesta.

    Meksikolaista hevosenlihaa tuotiin viime vuonna 9 900 tonnia.

    Hevosenlihan tuontisääntöjä kiristettiin viime vuonna. Silloin yhtenä syynä oli lihakriisi, jossa hevosenlihaa löytyi esimerkiksi lasagnesta, jossa piti olla naudanlihaa.

    Näitäkään sääntöjä ei oltu viety käytäntöön.

    Komissio tarkasti kolme teurastamoa.

    Artikkelin aiheet
    hevosenliha
    Euroopan unioni
    Meksiko
    tuontikielto
    eläinhyvinvointi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle