• MTK:n Marttila tyrmäämetsän tuplaverotuksen

    Uutiset
    20.3.201315:00
    Jouko Kyytsönen

    Hallitus on kiristänyt metsän puunmyyntiverotusta ja sen lisäksi budjettiriihessä leijuu kiinteistövero tai sen lievennetty muoto, metsätilamaksu. ”Tuplavero tietäisi metsänomistajille rajua verorasitusta”, MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila sanoo.

    Puunmyynnistä menevää pääomatuloveroa on jo nostettu pari prosenttiyksikköä. Maa- ja metsätiloille nosto tuo 30 miljoonan euron lisäverot vuodessa.

    Suunnitteilla on ollut verotus pinta-alan perusteella, jota on perusteltu puukauppojen käynnistämisellä. Marttila ihmettelee perustetta.

    ”Viime vuosi oli ensimmäinen pitkään aikaan, jolloin ei ollut minkäänlaista veromuutosta ja puukauppa kävi erinomaisesti.”

    ”Nyt halutaan puun pakkomyyntiä alhaisella hinnalla.”

    Marttilan mielestä suuri ongelma on puun ylitarjonta tai riittämätön käyttö, joten puukaupan käynnistäminen verotuksella on ”käsittämätön ajatus”.

    ”Sadattuhannet puun myyjät ovat muutamaan isoon ostajaan verrattuna heikoilla, eikä ainakaan valtion pitäisi asettua asiassa ostajan puolelle.”

    Hallitus on helpottanut metsäteollisuuden tilannetta muun muassa tukemalla laivojen rikinpoistoa ja alentamalla energiaverotusta.

    Marttilan mukaan nämä toimet ovat oikeita, mutta metsänomistajiakaan ei saa jättää yksin valtion kassan paikkaajaksi.

    Hallituksen tulisi budjettiriihessään ottaa rohkeasti askeleita, joilla kansantaloutta saadaan eteenpäin.

    ”Bioalan pitäisi olla kehityksen kärjessä, mutta nyt se on ollut leikkauslistojen kärjessä”, Marttila kummastelee.

    ”Suomella on metsissä, ruuassa ja uusiutuvassa energiassa loistava kasvun paikka, kun maassa on osaamista ja tiet vielä kohtalaisessa kunnossa. Puuta on paljon, se pitää saada käyttöön.”

    Marttila laskee valtion panostuksen metsätalouteen olevan noin euron verran kasvavaa puukuutiota kohti, ”eli ei todellakaan kovin paljon”.

    Hallitus on leikannut maa- ja metsätaloudesta Marttilan mukaan tähän mennessä 150 miljoonaa euroa, kun otetaan huomioon yrittäjätulon leikkaukset sekä sosiaaliturvan heikennys. EU-tuesta väheni lisäksi 40 miljoonaa, jonka hallitus on luvannut korvata maataloudelle. Lisäksi tulevat verojen korotukset.

    ”Säästöt on kohdistettu maaseutuun hallituskaudella etupainotteisesti. Nyt ei voi leikata enää yhtään, vaan pitää ottaa askel takaisin.”

    ”Tästä MTK:n valtuuskunta oli todella tiukkana. Nyt on perälaudan pysyttävä kiinni.”

    ”Kysymys on maatilojen tuloista. Jos leikkaukset jatkuvat, jää monelle tilalle vain työn ilo.”

    Lisäksi Etelä-Suomen tuki- eli 141-neuvottelut vaikeutuvat, jos kansalliset leikkaukset maataloudelta jatkuvat.

    Marttila muistuttaa, että EU:sta on tullut suotuisia päätöksiä maaseudun kehittämisrahoista.

    ”Nyt Suomen hallituksen tulee tehdä oma osansa eli osallistua täydellä painolla.”

    Marttila muistuttaa myös maaseudun kehittämisrahoista eli Makerasta, johon luvattiin rahoitusta hallitusohjelmassa. ”Ohjelma on hyvä, mutta teot puuttuvat.”

    JOUKO KYYTSÖNEN

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    metsien verotus
    MTK
    Juha Marttila
    bioala
    puukauppa
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle