• Vanhojen asuntojen kauppa piristyi viime vuonna

    Vanhojen kerros-, omakoti- ja rivitalojen kauppa vilkastui viime vuoden aikana, kertoo Kiinteistönvälitysalan keskusliitto KVKL.
    Uusien omakotitalojen kauppa käy tahmeasti.
    Uusien omakotitalojen kauppa käy tahmeasti. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset
    13.1.201619:06
    STT

    Liiton mukaan kauppoja tehtiin viime vuonna noin viisi prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.

    Asuntokauppojen määrä on silti kaukana 2000-luvun huippuvuosista. Esimerkiksi vuosina 2005–2007 Suomessa myytiin vuosittain yli 80 000 vanhaa osakeasuntoa. Viime vuonna kaupattiin noin 66 000 vanhaa osakeasuntoa.

    Uusien asuntojen kauppa kävi tahmeammin. Eniten laskua oli uusien omakotitalojen kaupassa, noin viisi prosenttia edellisvuodesta.

    Vanhoja ja uusia asuntoja myytiin viime vuonna yhteensä noin 100 000 kappaletta. Se on lähes neljä prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.

    Suomen asuntokaupan kokonaisarvo oli viime vuonna yli 17 miljardia euroa.

    Artikkelin aiheet
    vanhat asunnot
    asuntokauppa
    Kiinteistönvälitysalan keskusliitto
    asuntomarkkinat
    tilastot
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria