• Israelin asevoimat sanoo valmistelevansa maahyökkäystä – tankkeja kävi Gazassa viime yönä

    Israelin viranomaisten mukaan Hamasin iskussa on kuollut 1400 ihmistä. Gazan alueen terveysministeriön mukaan Israelin tekemissä ilmaiskuissa on kuollut yli 6500 ihmistä.
    Israelin asevoimat kertoo sotilaiden poistuneen alueelta iskun päätyttyä. Kuva on peräisin Israelin armeijan julkaisemasta materiaalista. LEHTIKUVA/AFP .
    Israelin asevoimat kertoo sotilaiden poistuneen alueelta iskun päätyttyä. Kuva on peräisin Israelin armeijan julkaisemasta materiaalista. LEHTIKUVA/AFP .  
    Uutiset|Ulkomaat
    26.10.202310:00
    STT–AFP

    Israelin armeija sanoo tankkiensa olleen mukana pohjoiseen Gazaan viime yönä tehdyssä maaiskussa. Armeija valmistelee joukkojaan maahyökkäykseen, ja viimeöinen isku oli sen mukaan osa taisteluiden seuraaviin vaiheisiin valmistautumista.

    Asevoimat kertoo sotilaiden poistuneen alueelta toiminnan päätyttyä. Se sanoo sotilaiden muun muassa iskeneen terroristeja vastaan sekä Israelin terrori-infrastruktuuriksi kutsumiin kohteisiin sekä panssarintorjuntaohjusten laukaisualustoihin.

    Asevoimien edustaja vahvisti uutistoimisto AFP:lle, että kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun Israelin sotilaat ja tankit tunkeutuvat Gazaan Hamasin vajaat kolme viikkoa sitten Israeliin tekemän hyökkäyksen jälkeen.

    Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu sanoi myöhään keskiviikkona, että maahyökkäykseen valmistaudutaan parhaillaan.

    Israel on iskenyt voimalla äärijärjestö Hamasin hallussa olevaan Gazaan sen jälkeen kun Hamas hyökkäsi Israeliin aiemmin tässä kuussa. Israelin viranomaisten mukaan Hamasin iskussa kuoli 1400 ihmistä, joista suurin osa oli siviilejä. Lisäksi Israel on kertonut Hamasin kaapanneen yli 200 ihmistä.

    Hamasin kontrolloiman alueen terveysministeriö on kertonut, että Israelin ilmaiskuissa Gazaan on kuollut yli 6500 ihmistä.

    Artikkelin aiheet
    maahyökkäys Gazaan
    Israel
    Hamas
    Gazaan konflikti
    Benjamin Netanjahu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria