• Poliisi valvoo liikkumisrajoituksia vain niissä kunnissa, joissa rajoitukset ovat voimassa – "Poliiseja ei tuoda muualta Suomesta Etelä-Suomeen"

    Poliisihallitus arvioi, että rajoitusten valvontaan tarvitaan noin 800 poliisia. Heitä ei tuotaisi muualta maasta hoitamaan valvontaa.
    "Alkuvaiheessa olemme lähteneet siitä, että ei tuoda poliiseja muualta Suomesta Etelä-Suomeen, jotta vältetään viimeiseen asti se, että vietäisiin tautia alueelta toiselle", Poliisihallituksen poliisijohtaja Sanna Heikinheimo sanoo.
    "Alkuvaiheessa olemme lähteneet siitä, että ei tuoda poliiseja muualta Suomesta Etelä-Suomeen, jotta vältetään viimeiseen asti se, että vietäisiin tautia alueelta toiselle", Poliisihallituksen poliisijohtaja Sanna Heikinheimo sanoo. Kuva: Miska Puumala
    Uutiset
    28.3.202113:57
    Nikke Kinnunen

    Poliisi voi sakottaa henkilöä, joka on poistunut liikkumisrajoitusten alueelta. Rajoituksia ei kuitenkaan valvota muualla kuin niissä kunnissa, joissa rajoitukset ovat voimassa.

    "Lain sanamuodon perusteella rajoitusten alueelta poistumisesta voitaisiin rankaista", rikos- ja prosessioikeuden professori Matti Tolvanen Itä-Suomen yliopistosta sanoo.

    Toinen kysymys kuitenkin on, olisiko rankaiseminen sääntelyn tarkoituksen mukaista.

    "Liikkumisrajoituksilla pyritään estämään yksityisissä tiloissa tapahtuvia tapaamisia alueilla, joilla rajoitukset ovat voimassa. Siinä mielessä alueelta poistuneen sakottaminen voisi olla sääntelyn tarkoituksen vastaista. Toisaalta sääntelyllä voidaan myös yrittää estää liikkumista rajoitetun alueen ulkopuolelle", Tolvanen sanoo.

    Tolvanen huomauttaa, että poliisin on valvonnassaan luotettava ihmisten sanaan.

    "Rajoituksen lähtökohtana on, että ihmiset noudattavat sitä. Jos joku sanoo menevänsä kauppaan, poliisin täytyy sitä uskoa. Rajoituksien myötä on mahdollista puuttua ilmeiseen piittaamattomuuteen esimerkiksi maskien käytössä."

    Tolvanen arvioi, että poliisien lisääntyneellä läsnäololla tehostetaan rajoitusten noudattamista.

    Poliisihallituksen poliisijohtaja Sanna Heikinheimo arvioi viime torstaina Yleisradion haastattelussa, että pääkaupunkiseudun ja Turun liikkumisrajoitusten valvontaan tarvitaan noin 800 poliisia.

    Poliisihallituksen antamassa tiedotteessa Heikinheimo sanoo, että suuren poliisimäärän irrottaminen valvontatehtäviin tulee olemaan vaikeaa.

    Liikkumisrajoituksia valvovat etupäässä valvonta- ja hälytystehtävissä olevat poliisit ja liikennepoliisit. Valvonta on määrä hoitaa ensisijaisesti ylitöinä.

    Hallituksen arvion mukaan kolmen viikon valvonnan kustannukset ovat noin 1,77 miljoonaa euroa.

    Valvontatehtävissä ei turvauduta eläkkeellä olevien poliisien apuun, sillä nämä kuuluvat riskiryhmään.

    Poliiseja ei myöskään ole tarkoitus tuoda muualta maasta valvomaan pääkaupunkiseudun kuntien ja Turun rajoituksia. Näin pyritään turvaamaan sekä poliisien että muualla maassa asuvien kansalaisten terveys.

    "Alkuvaiheessa olemme lähteneet siitä, että ei tuoda poliiseja muualta Suomesta Etelä-Suomeen, jotta vältetään viimeiseen asti se, että vietäisiin tautia alueelta toiselle", Heikinheimo kertoi Ylelle antamassaan haastattelussa.

    Poliisihallitus ei kommentoi liikkumista rajoittavan lain yksityiskohtia, sillä laki ei ole vielä voimassa.

    Hallitus antoi viime viikon keskiviikkona esityksen vapaan liikkumisen rajoittamisen mahdollistavasta laista. Eduskunta käsittelee hallituksen esityksen.

    Kun esitys on voimassa, hallituksella on mahdollisuus asettaa rajoitteita liikkumiselle sellaisissa kunnissa, joissa koronatilanne sitä vaatii.

    Rajoitukset olisivat voimassa kolme viikkoa ja uusista rajoituksista voidaan päättää korkeintaan kolmeksi viikoksi kerrallaan.

    Artikkelin aiheet
    poliisi
    liikkumisrajoitukset
    Poliisihallitus
    koronatilanne
    valvonta
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle