Suomessa, kuten muissakin länsimaissa, eletään ihmiskunnan historian tuhlailun kultakautta. Vallitseva kertakäyttökulttuuri rikkoo sekä talouden että luonnon lakeja. Tuhlailua harjoitetaan velaksi.
Tulevaisuuden ruokahuollon kannalta vakava ongelma on, että suuri osa ruuantuotannon vaatimista ravinteista katoaa kierrosta.
Osa hävikistä liittyy luonnollisesti jo viljelyvaiheeseen. Ruuan mukana kuluttajille kulkeutuvat ravinteet häviävät kuitenkin ravinnekierrosta käytännössä kokonaan.
Kotitalouksista ravinteet poistuvat vessanpöntön kautta.
Osa ravinteista päätyy jätevesien puutteellisen puhdistuksen sekä puhdistamojen ylijuoksutusten seurauksena suoraan vesistöihin. Talteen saadut ravinteet kompostoidaan ja käytetään yleensä taajamien viherrakentamiseen.
Kallisarvoiset ravinteet haudataan tienpenkkoihin ja istutusten alle. Tunnetaan huonosti, kuinka paljon ne sieltä edelleen vuotavat vesistöihin.
Ravinteiden täydellinen kierto vaatisi ihmisen kautta kulkevien ravinteiden palauttamista viljelykiertoon. Nyt ravinnekierto tyssää ihmiseen.
Nykymenetelmin käsitellyssä yhdyskuntalietteessä vierastetaan erityisesti raskasmetalli-
ja lääkeainejäämiä. Niiden pelätään pilaavan puhtaan viljelymaan ja samalla laadukkaan ruuantuotannon maineen.
On ilmeistä, että ihmisen jätösten käsittelyssä tarvitaan tekninen vallankumous. Se voi tarkoittaa nykyisten jätevesijärjestelmien hylkäämistä ja korvaamista ravinteet talteen ottavilla ja erittelevillä käymälöillä.
Pelkästään ihmisvirtsa on melkoinen ravinnetiiviste (MT 10.7.). On hullua, että se nykyvessoissa sekoitetaan maailman parhaaseen juomaveteen ja kuljetetaan sitten putkea pitkin puhdistettavaksi.
Jätevesistä ja niitä koskevista säädöksistä on viime vuodet kiistelty Suomessa ankarasti. Lopputuloksena voi kuitenkin olla paluu hieman modernisoitujen huussien aikakauteen.