• PAU: Postilain uudistus hidastaisi postin kulkua merkittävästi

    Posti- ja logistikka-alan unionissa PAU:ssa lasketaan, että lakimuutoksen jälkeen kirjeen kulku voisi hidastua jopa viikkoon.
    Posti jakaa vuosittain yli kaksi miljardia lähetystä.
    Posti jakaa vuosittain yli kaksi miljardia lähetystä. Kuva: Sanne Katainen
    Uutiset
    12.2.201712:50
    Maikki Kulmala

    Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU:n mukaan hallituksen esitys postilain muuttamiseksi hidastaisi postin kulkua merkittävästi. Lisäksi jakelupäivien karsiminen ja pakkokilpailutus hävittäisi Postista nopeasti 2 500–3 000 työpaikkaa. PAU:n mielestä eduskunnan ei pitäisi missään nimessä hyväksyä hallituksen esitystä.

    PAU:n mukaan hallituksen lakiesityksessä yleispalveluun kuuluvan kirjeen kulkunopeutta ollaan hidastamassa käytännössä kahdesta päivästä viikkoon.

    "Nykyisen lain mukaan keskiviikkona lähetetty kirje olisi perillä perjantaina, lakimuutoksen jälkeen vasta viikon päästä seuraavan viikon tiistaina tai keskiviikkona. Tämä yleispalvelutuote on taannut kaiken muunkin postin kulkunopeuden. Kirjeen kulkunopeuden hidastamisella olisi paljon merkittävämmät vaikutukset koko postin kulkuun kuin on tähän saakka ymmärretty", sanoo PAU:n puheenjohtaja Heidi Nieminen.

    Posti jakaa vuosittain yli 2 miljardia lähetystä, joista yleispalvelu- eli postimerkillisiä kirjeitä on lähes viisi prosenttia.

    Lakiesityksen mukaan niillä alueilla, joilla ei ole sanomalehtien varhaisjakeluverkkoa tulee Postin kilpailuttaa jakelu ainakin yleispalvelukirjeiden osalta.

    "Tällä hetkellä Postilla on mahdollisuus kilpailuttaa jakelu niiden alueiden osalta, joissa se näkee sen järkeväksi tehdä. Jatkossa kilpailutus olisi lain mukaan pakollista, joka loisi työntekijöille jatkuvaa epävarmuutta työpaikoista ja toimeentulosta", Nieminen huomauttaa.

    Pakkokilpailuttaminen aiheuttaisi Niemisen mukaan Postille myös ison määrän hallinnollisia kustannuksia, joka näkyisi kansalaisille korkeampina postimaksuina.

    PAU:n mukaan hallituksen postilakiesitys on myös postidirektiivin vastainen ja aiheuttaa perustuslaillisia ongelmia. Taajama-alueilla, joissa on tarjolla sanomalehtien varhaisjakeluverkko, laki antaisi mahdollisuuden poiketa viisipäiväisestä jakelusta. Yleispalvelukirjeiden laatustandardia kevennettäisiin siten, että kaupungeissa jakelu mahdollistettaisiin vain kolmena päivänä viikossa.

    "EU:n postidirektiivin mukaan yleispalveluun kuuluvat tuotteet pitää kuitenkin keräillä ja jakaa viitenä päivänä viikossa. Emme näe, että Suomella olisi perustetta poiketa direktiivin edellyttämästä keräily- ja jakelutiheydestä nykyistä laajemmin", Nieminen sanoo.

    Artikkelin aiheet
    postilaki
    postipalvelut
    PAU
    Posti
    lainsäädäntö
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria