• Viron henkilökorteissa tietoturvariski – kuntavaalien sähköinen äänestäminen vaarassa

    Sirullista henkilökorttia käytetään muun muassa sähköisessä äänestämisessä.
    Virossa sirullista henkilökorttia hyödynnetään sähköisessä äänestämisessä. Suomessa äänestetään vielä perinteisin menoin.
    Virossa sirullista henkilökorttia hyödynnetään sähköisessä äänestämisessä. Suomessa äänestetään vielä perinteisin menoin. Kuva: Kimmo Haimi
    Uutiset
    5.9.201719:48
    STT

    Kymmenissätuhansissa virolaisissa henkilökorteissa on tietoturvauhka, mikä uhkaa sähköistä äänestämistä Viron tulevissa kunnallisvaaleissa.

    Tietoturvauhka koskee peräti 750 000:ta vuoden 2014 jälkeen myönnettyä henkilökorttia.

    Sirullista henkilökorttia käytetään muun muassa sähköisessä äänestämisessä, ja kunnallisvaalit ovat Virossa edessä jo lokakuun 15. päivä. Maan keskusvaalilauta pohtii, voiko e-äänestämistä toteuttaa lainkaan.

    Tieto otettiin vakavasti vastaan. Pääministeri Jüri Ratas perui Puolan-matkansa, kun asia tuli ilmi. Hän sanoi, että hallitus on valmis korvaamaan mahdolliset vahingot. Toistaiseksi ei tiedetä, että tietoturvariskiä olisi hyödynnetty esimerkiksi identiteettivarkauksissa.

    Suomen Väestörekisterikeskus tiedotti, ettei suomalaisissa sirukorteissa ole samanlaista uhkaa.

    Artikkelin aiheet
    Viro
    tietoturva
    henkilökortti
    sähköinen äänestäminen
    kuntavaalit
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle