• Kurikan iso nesteytetyn biometaanin laitoskokonaisuus sai 11,6 miljoonan euron investointituen – rahoitusta puuttuu silti

    Alueen maatiloille vaaditaan arviolta vielä yhteensä noin kymmenen miljoonan euron investoinnit biokaasutuotantoon.
    Tilaajalle
    Kurikkaan suunnitteilla olevassa nesteytetyn biometaanin tuotantolaitoksessa on tarkoitus käyttää muun muassa lantaa.
    Kurikkaan suunnitteilla olevassa nesteytetyn biometaanin tuotantolaitoksessa on tarkoitus käyttää muun muassa lantaa.  Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset|Energia
    14.6.202517:30
    Maija Ala-Siurua

    Kurikkaan suunnitteilla oleva Lännen Biokaasun nesteytetyn biometaanin tuotantolaitos on ehkä askeleen lähempänä toteutumistaan.

    Kyseessä on Lännen Biokaasun omistavan Kurikan Energia sekä Gas1 oy:n vuodesta 2022 valmistelema hanke, joka sai raha-asiainvaliokunnan puollon 11,6 miljoonan euron investointituelle.

    Lopullisen investointipäätöksen valmistelutyö käynnistetään välittömästi, Kurikan Energia ja Gas1 kertoivat tiedotteessaan 6. päivä kesäkuuta.

    Mikäli biometaanilaitos lopulta rakennetaan, kaasu nesteytetään Jalastuulen liikenneaseman välittömässä läheisyydessä. Voi olla, että LBG:n tankkaus on mahdollista jo ensi kesänä.

    Koko hankkeen on tarkoitus valmistua 2028.

    ”Aiesopimuksien määrän ja niitä täydentävien keskustelujen pohjalta olemme luottavaisia, että hankkeen toteuttaminen ei jää tästä kiinni.”

    Petri Viinikainen

    Toteutuakseen hanke vaatii arvioilta 47 miljoonaa euroa eli summasta puuttuu vielä 35,4 miljoonaa euroa.

    Mistä puuttuvat loput investoinnin eurot saadaan?

    ”Rahoituspohjan neuvottelut ovat käynnissä”, vastaa Lännen Biokaasun toimitusjohtaja Petri Viinikainen.

    Suunnitelmissa on rakentaa Kurikan Ikariin kahdessa vaiheessa biokaasulaitos, joka tarjoaa alueen maatalousyrityksille mahdollisuuksia lantajakeiden ja peltobiomassojen käsittelyyn.

    Yhtiö on solminut hankkeen aikana aiesopimuksia maatalousyrittäjien kanssa biokaasun toimituksista, Viinikainen kertoo.

    ”Nyt näissä siirrytään varsinaisiin kaupallisiin keskusteluihin.”

    ”Aiesopimuksien määrän ja niitä täydentävien keskustelujen pohjalta olemme luottavaisia, että hankkeen toteuttaminen ei jää tästä kiinni.”

    Biokaasuekosysteemin ensimmäisessä vaiheessa tarkoitus on saada noin 25 gigawattituntia maatilakaasuja/ostokaasuja noin kolmelta, neljältä maatilalta, Viinikainen kertoo.

    ”Toisessa vaiheessa lisättyä maatilakaasujen määrää aina 40 gigawattituntiin saakka.”

    Vuonna 2022 MT kertoi, että kurikkalainen Tikan maitotila voisi olla yksi Lännen Biokaasun yhteistyömaatiloista. MT:n kysyi tiistaina 10. päivä kesäkuuta, onko tila edelleen lähdössä mukaan. Tila ei halunnut kuitenkaan antaa haastattelua.

    Lisää aiheesta
    • Tikan maitotilalle ryhdytään rakentamaan biokaasulaitosta mahdollisesti syksyllä, jos kaikki menee putkeen.

      Arlan rekat tankkaavat jo ensi vuonna lannasta ja nurmesta tehtyä nesteytettyä biokaasua Tikan maitotilalla Kurikassa

    Alueen maatiloille vaaditaan arviolta vielä yhteensä noin kymmenen miljoonan euron investoinnit biokaasutuotantoon, esimerkiksi reaktoreihin.

    Yhtiö ei rahoita maatalouden tai muitakaan bioreaktori-investointeja mutta luo mahdollisuuden maatiloille luoda uutta liiketoimintaa kaasun toimituksilla jalostukseen, Viinikainen sanoo.

    ”Yhtiö rakentaa hankkeessa oman biokaasulaitoksen, jonne syötteet hankitaan alueen maatiloilta. Näin mukaan biokaasu jalostukseen voi tulla myös maatilat, joilla ei ole suunnitelmissa investoida biokaasun valmistukseen.”

    ”Uskomme, että meillä on hyvä investointivalmis kokonaisuus kunnossa jo syksyyn mennessä.” Mika Kallio

    Alkuperäinen hankeaikataulu oli sellainen, että biometaania olisi päästy valmistamaan jo viime vuoden aikana.

    ”Hankeen syntymisen oleellisena osana on ollut tukielementti, joka nyt saatiin”, Viinikainen viittaa investointitukeen.

    ”Nyt myönteisen tukipäätöksen jälkeen yhtiö, normaalien toimintamallien mukaisesti, arvio kokonaisuuden. Tähän luonnollisesti kuuluu rahoituspohjan selvitykset sekä syötteiden ja maatalouden kaasujen hankintaneuvotteluiden jatkaminen aiesopimuksista eteenpäin.”

    Hanketta kehittänyt Gas1 pitää kokonaisuutta investointikelpoisena.

    ”Uskomme, että meillä on hyvä investointivalmis kokonaisuus kunnossa jo syksyyn mennessä”, sanoo tiedotteessa yhtiön toimitusjohtaja Mika Kallio.

    Lisää aiheesta
    • Suomen Lantakaasu Valion ja biometaaniyhtiö St1 Biokraftin omistama yhteisyritys.

      Energia | Suomen Lantakaasu sai ympäristöluvan Nurmeksen laitokselleen

    • Koivikon Kartanon biokaasulaitos tuottaa lähes kaiken tilan tarvitseman sähkön.

      Energia | Tältä maitotilalta puuttuu enää oma tuulivoimala – ”Nämä on niitä maatalouden selviytymiskeinoja”

      Tilaajalle
    • Biokaasulaitokset ovat viime vuosina alkaneet yleistyä maatiloilla.

      Energia | Biokaasulaitoksia paljon suunnitteilla – näin monelle maatilalle laitos on rakennettu viime vuosina

      Tilaajalle
    • Oripäähän suunniteltu biokaasulaitos vastaanottaa lannan lisäksi lähialueen maatalouden syötteitä kuten nurmea, olkea ja kasvintähteitä sekä elintarviketeollisuuden sivuvirtoja.

      Energia | Oripäähän suunnitteilla suuri biokaasulaitos – lantaa ja kasvijätettä toimittavia tiloja etsitään

    Artikkelin aiheet
    biokaasu
    investointituki
    Kurikka
    energia
    maatalous
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Volter Oy on Heizomatin uusi maahantuoja. Yhteistyötä on tehty aiemminkin. Kuva Heizomatin osastolta Agritechnicasta, missä esiteltiin teollisuuslaitokseen sopivaa pakkausmateriaalien polttamiseen perustuvaa lämmöntuotantoa.

    Koneviesti | Kattilavalmistaja Heizomat:n edustus Suomessa Volter Oy:lle

  • AlfaFlamen 1 000 kW:n biouuni on sijoitettu konttiin. Uunia käytetään kasvihuoneiden ja kuivaamon lämmönlähteenä. Uunin tuottama ilma johdetaan 1000 mm kanavia pitkin joko kasvihuoneeseen tai kuivaamoon. Hake syötetään erillisestä siilosta ruuvin avulla uuniin.

    Koneviesti | Biolämpökontti viljankuivaamon ja kasvihuoneiden lämmönlähteenä – kustannusten jakautuminen lyhentää takaisinmaksuaikaa

    Tilaajalle
  • OptiGrid-järjestelmä skaalautuu eri kohteisiin.

    Koneviesti | Avant Powerilta mikroverkkojärjestelmä – uuden tutkimushankkeen tavoitteena on yhdistää uusiutuvan energian tuotanto yhdeksi kokonaisuudeksi