• Yli 100-vuotias tukkuliike avaa verkkokauppansa kuluttajille: ”Koronapandemian aiheuttama digiloikka muuttaa varmasti pysyvästi kuluttajakäyttäytymistä"

    Toiminnan historiallisella laajentamisella perinteikäs tukkuliike vastaa kaupan alalla tapahtuvaan voimakkaaseen murrokseen.
    Pian kuluttajatkin voivat ostaa tukkupakkauksia.
    Pian kuluttajatkin voivat ostaa tukkupakkauksia. Kuva: Kari Salonen
    Uutiset
    27.4.202019:45
    Matti Tuominen

    Vuodesta 1901 tukkukauppaa harjoittanut Wihuri Oy Aarnion Metro-tukku avaa emetro.fi-verkkokauppansa kuluttaja-asiakkaille tiistaista lähtien.

    Toiminnan historiallisella laajentamisella perinteikäs tukkuliike vastaa kaupan alalla tapahtuvaan voimakkaaseen murrokseen.

    ”Koronapandemian aiheuttama markkinamuutos ja siitä aiheutuva digiloikka muuttaa varmasti pysyvästi kuluttajakäyttäytymistä. Haluamme olla mukana tässä murroksessa”, Metro-tukun toimialajohtaja Juha Mattila sanoo tiedotteessa.

    Yhtiön mukaan ruuan verkkokauppa kasvaa räjähtävällä tahdilla, ja varsinkin koronapandemian aikana tilaus- ja kuljetuspalvelut ovat nousseet omaan arvoonsa. Tukkuliike uskoo, että ostamisen helppous ja sen tuoma ajansäästö tulevat kuitenkin myös jatkossa houkuttelemaan asiakkaita verkkoon.

    Wihuri Oy Aarnion Metro-tukku on yksi Suomen johtavista päivittäistavara-alan tukkukaupoista. Aiemmin ainoastaan ravintola- ja vähittäiskauppa-asiakkaille avoinna olleella Metro-tukulla on noin 20 000 tuotteen valikoima tuoretuotteita, elintarvikkeita, pakasteita ja päivittäisiä käyttötavaroita.

    Mattila korostaa, ettei ruuan verkkokauppa ole enää tulevaisuutta, vaan tätä päivää.

    "Otamme tulevaisuuden kannalta tärkeä askeleen. Ennen muuta se tarjoamme kuluttajille huippumahdollisuuden tehdä järkeviä ostopäätöksiä ostamalla esimerkiksi isompia tukkupakkauksia. Tästä voi olla suurta apua etenkin perheille”, hän sanoo.

    Artikkelin aiheet
    Wihuri Oy Aarnion Metro-tukku
    verkkokauppa
    tukkukauppa
    koronapandemia
    kuluttajakäyttäytyminen
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria