• Suomessa eniten kuolemia aiheuttava eläin on melkoisesti suurempi kuin maailman vaarallisin eläin

    Tilastokeskuksen kuolemansyytilastosta selviää esimerkiksi, että Suomessa kyy ja karhu aiheuttivat ihmisen kuoleman viimeksi 24 vuotta sitten.
    Vuosina 2011–2020 hirvi oli mukana 21:ssä ihmisen kuolemaan johtaneessa tapaturmassa. Arkistokuva/Asko Kettunen
    Vuosina 2011–2020 hirvi oli mukana 21:ssä ihmisen kuolemaan johtaneessa tapaturmassa. Arkistokuva/Asko Kettunen 
    Uutiset|Eläimet ja kasvit
    16.4.202217:15
    Tuovi Mäkipere

    Keväällä kyyt heräilevät, mutta kyy onkin Suomen ainoa myrkyllinen, luonnonvarainen käärme. Esimerkiksi Australiassa pitää varoa noin sataa myrkyllistä käärmelajia.

    Tilastokeskuksen kuolemansyytilaston mukaan Suomessa ihminen kuoli viimeksi kyynpuremaan vuonna 1998. Samana vuonna myös karhu aiheutti yhden ihmisen kuoleman, eikä vastaavaa ole sen jälkeen sattunut.

    Maaseudun Tulevaisuus sai Tilastokeskukselta käyttöönsä vuosien 2011–2020 kuolemansyytilaston eläinten aiheuttamista kuolemista. Tilastosta selviää, että tapaturmaiset kuolemat, joissa osallisena on eläin, ovat Suomessa harvinaisia, mutta eivät kuitenkaan mahdottomia.

    Vuosina 2011–2020 hirvi oli mukana 21:ssä ihmisen kuolemaan johtaneessa tapaturmassa. Kaikissa näissä tapaturmissa kyse oli hirvikolarista.

    Koira oli vastaavalla ajanjaksolla osallisena 20:ssä ja hevonen sekä ampiainen 18 kuolemassa. Ampiaista voi siis kuolemansyytilaston valossa pitää vaarallisempana hyönteisenä kuin mehiläistä, joka aiheutti Suomessa viimeksi kuoleman vuonna 2007.

    Nauta, lehmä tai sonni aiheutti vuosien 2011 ja 2020 välillä neljän ihmisen kuoleman ja poro yhden. Kissan aiheuttamaksi oli kirjattu kyseisellä aikavälillä yksi kuolema.

    Suomen vaarallisimpina hämähäkkieläiminä voi, ainakin kuolemansyyntilastoa katsomalla, pitää puutiaisia. Niiden välittämään borrelioosiin kuoli vuosien 2011 ja 2020 välillä viisi ja puutiaisaivotulehdukseen seitsemän henkeä.

    Myyräkuumeeseen kuoli kyseisellä ajanjaksolla 14 henkeä ja jänisruttoon yksi henkilöä. Hyttysten levittämään malariaan oli vuosien 2011 ja 2020 kuollut yksi henkilö, mutta tauti oli saatu ulkomailta.

    Hyttyset ovat Statistan (2018) tilaston mukaan myös koko maailman vaarallisimpia otuksia, sillä niiden levittämiin sairauksiin kuolee noin 750 000 ihmistä.

    Artikkelin aiheet
    vaarallisimmat eläinlajit Suomessa
    kyy
    hirvikolarit
    Tilastokeskus
    hyttyset
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria