• Elsi Katainen vaatii ravintolaruuassa käytetyn lihan alkuperämerkintöjä koko EU-alueelle

    Suomessa vaatimus alkuperän ilmoittamisesta astui voimaan tänä vuonna.
    Ravintolaruuan lihan alkuperä pitää lain mukaan Suomessa ilmoittaa.
    Ravintolaruuan lihan alkuperä pitää lain mukaan Suomessa ilmoittaa. Kuva: Johannes Tervo
    Uutiset
    4.9.201919:45
    Juhani Reku

    Euroopan parlamentin jäsen Elsi Katainen (kesk.) vaatii, että vaatimus ravintolaruuassa käytetyn lihan alkuperän ilmoittamisesta pitää ulottaa koko EU-alueelle. Suomessa ravintoloiden on ilmoitettava, mistä niiden käyttämä liha on peräisin.

    "Ilmaston, ruokaturvan ja ihmisten terveydenkin kannalta olisi tärkeää, että vastaava lainsäädäntö kattaisi koko Euroopan."

    Samalla vaatimus pitäisi Kataisen mielestä ulottaa koskemaan kaikkia perusmaataloustuotteita. "Näin kuluttajat saavat päättää itse, haluavatko he ostaa esimerkiksi Mercosur-maiden tuotteita, jos sopimus joskus tulee voimaan."

    Katainen nosti asian esille EU-parlamentin maatalousvaliokunnan kuulemisessa tänään keskiviikkona.

    Artikkelin aiheet
    Elsi Katainen
    lihan alkuperämerkintä
    EU
    ravintolaruoka
    ruokaturva
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle