• Jukolan viesti sai isännät 2021 asti

    Uutiset
    13.6.201416:00
    STT

    Suunnistuksen vuotuisen suurtapahtuman Jukolan viestin kisaisännät ovat selvillä vuoteen 2021 asti. Jukolan viestin johtoryhmä julkisti torstaina neljän vuoden kisajärjestäjät.

    Vuonna 2018 tuhansia suunnistajia isännöivät seurat ovat Hollolan Urheilijat -46 ja Lahden Suunnistajat -37, vuonna 2019 Kangasala SK, vuonna 2020 Ounasvaaran Hiihtoseura ja vuonna 2021 Liedon Parma ja Mynämäen Suunnistajat -52.

    Johtoryhmän tiedotteen mukaan seurojen lisäksi hakijakunnat olivat jo hakuvaiheessa vahvasti mukana, mikä osoittaa Jukolan vetovoimaa.

    Tämän vuoden Jukolan viesti ja naisten Venlojen viesti suunnistetaan nyt viikonloppuna Kuopion Vehmersalmella. Mukaan on ilmoittautunut 16 324 suunnistajaa. Miesten mestaruutta puolustaa joensuulainen Kalevan Rasti, naisten ykkönen vuosi sitten oli tanskalainen OK Pan Århus.

    Ensi vuonna kisa on Paimiossa, vuonna 2016 Lappeenrannassa ja vuonna 2017 Joensuussa.

    STT

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Jukolan viesti
    suunnistus
    urheiluseurat
    urheilutapahtuma
    kilpailut
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle