• Niemi-Nikkola lähtee SUL:n valmennusjohtajan paikalta – katsoo saavuttaneensa tavoitteensa

    Päätökseen ei Niemi-Nikkolan mukaan liity dramatiikkaa.
    SUL tarjosi Kari Niemi-Nikkolalle jatkopestiä, mutta hän päätti palata opetus- ja kulttuuriministeriöön.
    SUL tarjosi Kari Niemi-Nikkolalle jatkopestiä, mutta hän päätti palata opetus- ja kulttuuriministeriöön. Kuva: LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN
    Uutiset
    29.7.202017:45
    STT

    Kari Niemi-Nikkola jättää Suomen Urheiluliiton (SUL) valmennusjohtajan paikan lokakuun lopussa. SUL tarjosi Niemi-Nikkolalle jatkopestiä, mutta hän päätti palata opetus- ja kulttuuriministeriöön, josta hän on ollut virkavapaalla.

    Niemi-Nikkolalla on pitkä kokemus Olympiakomitean valmennusjohdosta. SUL:n valmennusjohtajana hän aloitti tammikuussa 2019. Hän pyrki pestinsä aikana keskittämään liiton valmennusorganisaatiota, selkeyttämään rooleja ja katsomaan, kuka on paras missäkin ja mistä saadaan kustannustehokkuutta.

    "Päätökseen ei liity dramatiikkaa. Totesin, että ne tavoitteet, jotka tälle työperiodille oli asetettu, ovat jokseenkin toteutuneet", Niemi-Nikkola kertoo.

    Myös SUL:n puheenjohtaja Sami Itani katsoo valmennusjohtajan saavuttaneen tavoitteensa.

    "Karin johdolla on tapahtunut kahden vuoden aikana todella tärkeitä toiminnallisia ja kulttuurisia muutoksia, joiden päälle Urheiluliitossa on nyt hyvä rakentaa tulevaisuutta", Itani kiittelee.

    Menestyksen osalta Niemi-Nikkolan työn hedelmät nähdään hänen mukaansa vasta pidemmällä aikavälillä.

    "Se voidaan todeta, että monien eri tekijöiden summana urheilijat tekevät nyt parempia tuloksia kuin vuosikausiin on nähty", Niemi-Nikkola toteaa.

    Niemi-Nikkolan seuraaja nimetään loppukesän aikana.

    Artikkelin aiheet
    Kari Niemi-Nikkola
    Suomen Urheiluliitto
    valmennusjohtaja
    urheilu
    johtajan vaihdos
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle