• päivän punkti Nobel

    Uutiset
    15.10.201216:00
    MT toimitus

    Euroopan unioni saa Nobelin rauhanpalkinnon.

    En ollut varmasti ainoa, joka yllättyi perin juurin uutisesta. Miksi juuri EU?

    Toisaalta, juuri EU:n piti se saada. EU on epäonnistunut monessa, mutta onnistunut siinä tärkeimmässä, rauhan rakentamisessa.

    Kun me kaikki irvimme EU:ta tänä päivänä, otsikoihin nousevat EU:n surkeat epä-

    onnistumiset. Viimeisin viritys

    on euro, jota ei varmasti tehtäisi

    tänä päivänä sellaisena kuin se tehtiin.

    Se ei tarkoita, etteikö euro olisi hyvä asia. Se on. Mutta siihen pätee sama kuin sosialismiin. Hyvä asia, mutta jätkät pilasivat sen.

    Eurosta tuli jalkapuoli sen takia, että alusta alkaen sallittiin sääntöjen rikkominen. Syyt olivat poliittiset. Kun

    euro luotiin, uskottiin, että iso volyymi sulattaa kaikki ongelmat. Että määrä korvaa laadun.

    Näin ei käynyt. Eikä EU ole monessa muussakaan onnistunut.

    Jos ollaan ihan rehellisiä, esimerkiksi EU:n ilmastopolitiikka on surkea ilmestys. Päästökaupan ansiot näkyvät lähinnä pelureiden pussissa. Kansantalouksille siitä on vähän hyötyä.

    On kuitenkin yksi asia, missä EU on onnistunut.

    Rauha.

    Saksa ja Ranska eivät ole käyneet sotaa lähes seitsemään vuosikymmeneen. Eikä kukaan mukaan.

    Paljonko maksaa tunti sotaa? Kannattaa yrittää laskea. Kyllä rauha on sittenkin halvempaa.

    EU:n suuri ansio on ollut, että se on kesyttänyt Euroopan. Saksasta ja Ranskasta on tullut ystäviä. Britanniasta ja Saksasta on tullut ystäviä. Ranskasta ja Britanniasta on tullut ystäviä.

    Jopa Saksa ja Venäjä ovat ystäviä.

    EU:n edeltäjä oli hiili- ja

    teräsunioni. Se oli oman aikansa merkillinen luomus.

    Hiili- ja teräsunionin idea oli ryhtyä valvomaan hiilen ja

    teräksen tuotantoa. Ei tarvinnut laskea tankkeja eikä lentokoneita, riitti että laskettiin niihin tarvittavia raaka-aineita. Siitä syntyi EU.

    EU on onnistunut rauhan rakentamisessa.

    Monessa muussa se onkin epäonnistunut.Niin kuin kaikki muutkin.

    Ehkäpä EU:n kannattaa jatkossa entistä enemmän keskittyä siihen minkä se parhaiten osaa, rauhaan.

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Euroopan unioni
    Nobelin rauhanpalkinto
    rauha Euroopassa
    euro
    Hiili- ja teräsunioni
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle