• Pakkolunastuslaki menee uusiksi – keskusta toivoo esitystä jo tänä keväänä

    Nykyinen lunastuslaki on peräisin vuodelta 1977.
    Keskustan ryhmänjohtaja Antti Kurvinen pitää uudistusta tärkeänä. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO
    Keskustan ryhmänjohtaja Antti Kurvinen pitää uudistusta tärkeänä. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO 
    Uutiset
    1.2.202110:47
    STT

    Lainsäädäntö kuntien oikeudesta tehdä maa-alueiden pakkolunastuksia on menossa uusiksi. Keskustan ryhmänjohtaja Antti Kurvinen pitää uudistusta tärkeänä ja sanoo puolueen toivovan, että esitys saadaan eduskunnan käsittelyyn jo tämän kevään istuntokaudella.

    Kurvisen mukaan olisi tärkeää parantaa maanomistajien oikeusturvaa. Korvausten pitäisi vastata paremmin maan todellista arvoa. Kuntien ei pitäisi saada tehdä bisnestä pakkolunastuksilla, hän sanoo STT:lle.

    Nykyinen lunastuslaki on peräisin vuodelta 1977, joten sitä ei ole uudistettu nykyisen perustuslain aikana. Asian etenemisestä kertoi aiemmin MTV.

    Lue myös:

    Maanomistajille maksetaan lunastuksista mitättömän vähän verrattuna kuntien maanhankintakauppojen arvoon – MTK toivoo lunastuslain uudistuksen nostavan korvauksia

    Kolumni: Kun rata tuli kalliiksi, maa piti saada halvalla

    Artikkelin aiheet
    pakkolunastuslaki
    lainsäädäntö
    Keskusta
    maanomistajuus
    Antti Kurvinen
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria