• Aurinkovoima on moninkertaistunut muutamassa vuodessa – maatilat isossa osassa

    Suomalaisvalmistajan megawatteina mitatuista asiakkaista kotimaassa jopa 40 prosenttia on maatiloja.
    Aurinkopaneelille tehdään visuaalista tarkastusta Solar Finlandin Salon tehtaalla.
    Aurinkopaneelille tehdään visuaalista tarkastusta Solar Finlandin Salon tehtaalla. Kuva: PasiLeino
    Uutiset
    29.7.202012:45
    Hermanni Härkönen

    Pienaurinkovoimalat tuottivat Suomessa 197 megawattia sähköä vuonna 2019, Energiaviraston tiedot kertovat. Se on 64 prosenttia edellisvuotta enemmän ja lähes 25 kertaa niin paljon kuin vuonna 2015. Aineistossa ovat mukana alla yhden megawatin pienvoimalat, jotka on kytketty sähköverkkoon.

    Salossa aurinkovoimaloita valmistavan Solar Finlandin suurin asiakasryhmä ovat yritykset ja maatilat. Noin 40 prosenttia Suomen myynnistä menee maatiloille, kun mitataan tuotettuja megawatteja. Maatalouden investointituella järjestelmän takaisinmaksuaika on noin kuusi vuotta, omakotitaloilla 10–12 vuotta.

    Investointeja hidastaa se, ettei ylituotannosta saada kunnon korvausta. Vaikka useat yhtiöt maksavat energiasta pääosin saman verran kuin kuluttaja, siirtomaksun ja veron vuoksi todellisesta sähkön hinnasta saa hyvityksenä vain noin puolet.

    Maatalouden investointituen ehtona on se, että sähköä tuotetaan vain omaan tarpeeseen. Maatalouden huono kannattavuustilanne vaikuttaa negatiivisesti myös kannattaviin investointeihin.

    Maatilat ja yritykset voivat vähentää paneeleilla paitsi ostosähkön kokonaiskulutusta myös esimerkiksi aamulla koneiden käynnistyksestä aiheutuvia tehopiikkejä. Vaikutukset näkyvät sähkölaskussa välittömästi.

    Vaikka aurinkopaneelit eivät tuota sähköä sydäntalvella, on vuoden keskituotto Suomessa lähes sama kuin Keski-Euroopassa. Ihanneolosuhde paneelille on kirkas auringonpaiste ja matala lämpötila. Siksi Suomen tuotantoennätykset syntyvät usein maaliskuussa.

    Solar Finlandin hallituksen puheenjohtajan Esa Arevan mukaan ostajan kannattaa kiinnittää enemmän huomiota järjestelmän vuosituottoon kuin potentiaaliseen hetkelliseen maksimituottoon.

    Oikeanlaisella pintalasilla paneeli hyödyntää tehokkaasti myös hajavaloa, jolloin maksimituotto hieman vähenee mutta todellinen vuosituotto nousee.

    Toimitusjohtaja Anu Areva toivoisi, että suomalaiset perehtyisivät enemmän aurinkovoimaloihin niitä hankkiessaan. Esimerkiksi ovelta ovelle kiertävät kauppiaat voivat myydä kiinalaisia paneeleja valtavan kalliilla kuluttajalle, joka ei ole perehtynyt hintatasoon.

    Lue lisää:

    Salolainen tehdas valmistaa aurinkopaneeleja ja vie niitä myös Aasiaan – "Meidän automaattilinjan henkilökustannukset on samat kuin kiinalaisten puoliautomaattitehtaan kustannukset"

    Artikkelin aiheet
    aurinkovoima
    maatila
    Solar Finland
    energiantuotanto
    investointituki
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria