• Ruttoa ja seittiä esiintyy laajasti

    Uutiset
    7.8.201316:00
    PERUNANTUTKIMUSLAITOS

    Ruttoa esiintyy suojaamattomissa perunakasvustoissa yleisesti alueilla, joilla on satanut runsaasti.

    Rehevissä kasvustoissa ruttosuoja on pidettävä kattavana, sillä kasteisten, pitenevien öiden jälkeen kasvustot pysyvät kosteina pitkälle päivään. Rutto pystyy itiöimään ja aiheuttamaan uusia tartuntoja, kun kasvusto on märkänä vähintään kymmenen tuntia.

    Vielä kasvavassa kasvustossa ruttosuojauksista on huolehdittava viikon välein. Ruttosuoja on syytä pitää voimassa loppuun asti.

    Nostojen lähestyessä kannattaa siirtyä lyhyen varoajan valmisteisiin. Revuksen varoaika on 3 vuorokautta, Ranmanin ja Shirlanin 7 ja Consenton 10 vuorokautta.

    Tänä vuonna perunaseittiä esiintyy poikkeuksellisen runsaasti. Jos kasvustossa on paljon seittiä, varsiston tuhoamisen ja perunannoston välinen aika ei saisi olla viikkoa pidempi.

    Varsiston tuhoamisen jälkeen mukula on altis seittiruvelle.

    Koloradonkuoriaisia on tänä vuonna löytynyt yhdeksän. Löydökset ovat Kymenlaaksossa, Etelä-Karjalassa ja Etelä-Savossa.

    Myös kotitarvepalstoja on tarkkailtava koloradonkuoriaisen varalta. Jos sellainen löytyy, kuoriaista ei saa itse ruveta hävittämään, vaan havainnosta on ilmoitettava kasvinsuojeluviranomaisille esimerkiksi havaintoilmoitusnumeroon 040 801 4407.

    Kasvinsuojeluviranomaiset määräävät koloradonkuoriaisen torjuntatoimista. Torjunnassa käytettävät kemialliset ja mekaaniset menetelmät valitaan tapauskohtaisesti.

    Elintarviketurvallisuusvirasto Evira antaa viljelijälle kirjallisen torjuntapäätöksen koloradonkuoriaisen torjunnasta.

    Jos perunakasvustosta löytyy enemmän tai vähemmän kraatterin muotoisia kitukasvuisia laikkuja, joissa perunan juuret ovat lyhyet ja haaroittuneet ja kasvusto näyttää kärsivän veden puutteesta, on syytä epäillä peruna-ankeroista.

    Ankeroinen näkyy perunan juurten, rönsyjen ja mukuloiden pinnoilla keltaisina tai valkoisina pullistumina, kystoina. Syksyyn mennessä kystat tummuvat lähes mustiksi, irtoavat ja jäävät maahan lisääntymiskelpoisina useiksi vuosiksi.

    Sekä kelta- että valkoperuna-ankeroinen ovat vaarallisia kasvintuhoojia, joista on ilmoitettava kasvinsuojeluviranomaisille.

    Suomen suurin peruna-alan tapahtuma Perunantuottajien peltopäivät järjestetään Jepualla 21.8. ja Dagsmarkissa 22.8.

    Kummallakin paikkakunnalla on kaikkien Suomessa siemenperunaa myyvien yritysten koekentät (yli 50 lajiketta), konenäytökset sekä kymmeniä peruna-alan näytteilleasettajia.

    Peltopäivien yhteydessä pidetään myös seminaari, jossa ovat puhujina muun muassa Glenside Organicsin johtaja Ian Robertson sekä maaperäspesialisti Kevin Ashford. Heidän aiheinaan on maaperän kunto ja tuottavuus sekä intensiivineuvonnan malli Skotlannissa.

    Lisää tietoa Peltopäivistä päivittyy Perunantutkimuslaitoksen kotisivuille www.petla.fi.

    Perunantutkimuslaitos

    www.petla.fi

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    perunan taudit
    kasvinsuojelu
    koloradonkuoriainen
    Perunantuottajien peltopäivät
    Perunantutkimuslaitos
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria