• Rajuja hakkuita

    Uutiset
    26.8.201316:00
    MT toimitus

    Metsäteollisuus on korjannut metsistä puuta ennätystahdilla. Kesällä tahti vähän hellitti, mutta kevättalvella puuta hakattiin enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Edellisen kerran hakkuuennätyksiä rikottiin vuonna 2007.

    Tammi–kesäkuun kaupallisista hakkuista kertyi puuta 29 miljoonaa kuutiota. Siitä tukkia oli 11,1 ja kuitupuuta noin 17,4 miljoonaa kuutiota.

    Etenkin kuusitukin ja sellupuun hakkuut kasvoivat aiemmasta. Eniten lisääntyivät koivukuitupuun hakkuut. Sitä korjattiin yli viidennes viimevuotista enemmän.

    Kesäkuun lopussa päättyneen hakkuuvuoden kertymä oli 54,5 miljoonaa kuutiometriä puuta. Tukkia hakattiin vuoden aikana 22,7 ja kuitupuuta 31 miljoonaa kuutiometriä.

    Tukin määrä pieneni kaksi prosenttia ja kuitupuun kasvoi saman verran.

    MT

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    metsät
    hakkuut
    Metsäteollisuus
    puuntuotanto
    sellupuu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria