• EU-komissio haluaa päättää kriisipankkien alasajosta

    Uutiset
    12.7.201316:00
    MT toimitus

    BRYSSEL (MT)

    EU-komissio julkisti keskiviikkona esityksensä vaikeuksiin joutuneiden pankkien alasajon menettelystä.

    Komissiolla olisi esityksen mukaan viime kädessä valta päättää kriisipankin sulkemisesta tai sen toiminnan uudelleenjärjestelystä euroalueella.

    Päätös edellyttäisi kuitenkin aina esitystä lautakunnalta, joka koostuisi kansallisista pankkivalvojista sekä Euroopan keskuspankin ja komission edustajista.

    ”Haluamme välttää viime vuosien tilanteet, joissa veronmaksajat ovat joutuneet maksamaan pankkien virheistä ja huonosta hallinnosta”, sisämarkkinakomissaari Michel Barnier sanoi tiedotustilaisuudessa Brysselissä.

    Ensisijassa tappioita joutuisivat kärsimään pankin omistajat, velkakirjojen haltijat ja suurtallettajat.

    Sen jälkeen vastuu siirtyisi pankkien yhteisesti keräämälle kriisirahastolle.

    Jos sekään ei riittäisi, pankin kotivaltio voisi maan valtiovarainministerin suostumuksella tukea pankkia.

    Viimeisenä puskurina toimisi euromaiden yhteinen kriisirahasto EVM.

    ”Kukaan ei voi täysin sulkea pois veronmaksajien tuen tarvetta, mutta yhteiset säännöt ja parempi valvonta ehkäisevät kriisien syntymistä”, komissaari muistuttaa.

    Erityisesti Saksa on suhtautunut nihkeästi päätösvallan keskittämiseen. Sen mukaan keskitetty pankkien alasajo vaatisi EU:n perussopimuksen muutosta.

    Myös esitys pankkien yhteisestä kriisirahastosta on herättänyt arvostelua. Rahat siihen kerättäisiin kaikilta euroalueen pankeilta.

    ”EU-maiden ja eurooppalaisten pankkien yhteisvastuuta ei tule lisätä. Ei pankkialan kriisirahaston, ei jäsenmaiden roskalainarahaston eikä yhteisten velkakirjojen muodossa”, europarlamentaarikko Anneli Jäätteenmäki (kesk.) sanoo tiedotteessaan.

    Pankkien alasajomekanismi on yksi osa EU-maiden päämiesten vuosi sitten hyväksymää pankkiunionia. Toinen osa on EKP:n yhteyteen perustettava yhteinen pankkivalvontaviranomainen.

    Tulevaisuuden tavoitteena on myös yhteisen talletussuojarahaston perustaminen.

    Seuraavaksi komission esitys menee EU-maiden valtiovarainministerien ja Euroopan parlamentin käsittelyyn. Komission tavoitteena olisi saada pankkien alasajomekanismi käyntiin vuoden 2015 alusta.

    NIKLAS HOLMBERG

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    EU-komissio
    pankkikriisi
    pankkien alasajo
    pankkiunioni
    euroalue
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria