• EK:n kysely: Yli 70 prosenttia pienten ja keskisuurten yritysten johtajista on huolissaan syntyvyyden laskusta

    EK aloittaa työplusperhe-kampanjan, jolla on tarkoitus helpottaa lapsien ja uran yhdistämistä.
    Yli puolet vastaajista uskoo, että epävarmuus työn ja perheen yhteensovittamisesta vaikuttaa perheiden suunnitelmiin hankkia lapsia. LEHTIKUVA / Antti Aimo-Koivisto
    Yli puolet vastaajista uskoo, että epävarmuus työn ja perheen yhteensovittamisesta vaikuttaa perheiden suunnitelmiin hankkia lapsia. LEHTIKUVA / Antti Aimo-Koivisto 
    Uutiset
    1.4.201913:09
    STT

    Lähes puolet Suomen pk-yrityksistäkatsoo, että perhevapaiden pitäisi jakautua Suomessa nykyistä tasaisemmin äitien ja isien välillä. Asia käy ilmi Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n teettämästä tutkimuksesta, johon haastateltiin hieman alle 500 pk-yrityksen johtajaa.

    Yli 70 prosenttia pienten ja keskisuurten yritysten johtajista on huolissaan syntyvyyden laskusta. Yli puolet vastaajista uskoo, että epävarmuus työn ja perheen yhteensovittamisesta vaikuttaa perheiden suunnitelmiin hankkia lapsia.

    "Nyt saadut tulokset kertovat selkeästi sen, että myös pk-yrityksissä ymmärretään hyvin syntyvyyden rajun vähenemisen merkitys Suomen koko hyvinvointiyhteiskunnalle. Yhtenä syynä syntyvyyden laskuun ovat tulleet esiin työn ja perheen yhteensovittamisen haasteet", sanoo asiantuntija Katja Leppänen EK:sta.

    Viime vuoden lopulla julkaistu Tilastokeskuksen väestöennuste maalaa synkkää kuvaa Suomen väestönkasvusta. Ennusteen mukaan nettomaahanmuutto ylläpitäisi väkiluvun kasvua vuoteen 2035 saakka, jolloin Suomen väkiluku olisi 5,62 miljoonaa henkilöä. Tämän jälkeen väkiluku kääntyisi laskuun, ja 2050-luvulla Suomessa asuisi ennusteen mukaan jo nykyistä vähemmän ihmisiä.

    Jos syntyvyys pysyy nykyisellä tasolla, alle 15-vuotiaita olisi 760  000 vuonna 2030. Vielä 1970-luvulla maassa oli miljoona alle 15-vuotiasta.

    Hieman alle 90 prosenttia pk-yrityksistä kertoi kyselyssä, että niissä on helpotettu työn ja perheen yhteensovittamista mahdollistamalla joustavat työajat. Noin 60 prosentissa yrityksistä on kerrottu mahdollisuudesta tehdä osa-aikatöitä ja 44 prosentissa mahdollisuudesta etätöihin.

    Pohjoismaisessa vertailussa suomalaiset isät ovat häntäpäässä vanhempainvapaiden käytössä. Isät pitävät noin kaksi prosenttia niistä vanhempainvapaista, jotka voidaan vapaasti jakaa vanhempien kesken. Yrityksistä 38 prosentissa on kannustettu myös miehiä pitämään perhevapaita.

    Lähes joka kolmas vastaaja katsoo, että työn ja perheen yhteensovittamista edistäviä toimia voisi vielä tehostaa.

    Tutkimus tehtiin tämän vuoden tammi-helmikuussa. Taloustutkimus haastatteli puhelimitse vajaa 500 satunnaisesti valittua EK:n pk-jäsenyritystä. Virhemarginaali on noin neljä prosenttiyksikköä suuntaansa.

    EK aloittaa nyt kampanjan nimeltä työplusperhe, jonka tavoitteena on helpottaa lapsiperheiden arjen ja työelämän yhdistämistä.

    "Katsomme, että myös elinkeinoelämän pitää pyrkiä vaikuttamaan asiaan. Tämä on ennen muuta asennekampanja. Pyrimme herättelemään yrityksiä ja kaikkia muita työnantajia siihen, että työpaikoille tarvitaan perhemyönteistä puhetta sekä perhemyönteisiä asenteita ja tekoja", EK:n Leppänen kertoo.

    Lähtemällä mukaan kampanjaan yritys sitoutuu edistämään työelämän perhemyönteisyyttä työpaikan omista lähtökohdista käsin.

    Tulevalta hallitukselta EK toivoo asiassa Leppäsen mukaan varsinkin perhevapaauudistusta.

    Artikkelin aiheet
    Elinkeinoelämän keskusliitto
    syntyvyys
    perhevapaat
    Pk-yritykset
    tasa-arvo työelämässä
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle