• "Lakko on jopa vastuuton tässä maailmantilanteessa”, sanoo ETL:n toimitusjohtaja

    ETL:ää huolettaa myös Suomen maakuva ja maine ulkomaille elintarvikkeiden viejänä.
    Tilaajalle
    Kuva: Kari Salonen
    Uutiset|Politiikka ja talous
    16.2.202317:15
    Tuulikki Viilo

    Keskiviikkona alkaneen, auto- ja kuljetusalan työntekijäliitto AKT:n lakon vaikutukset voivat ulottua elintarvikeketjuun saakka.

    ”Lakko on erittäinkin valitettava ja jopa vastuuton tässä maailmantilanteessa”, suomii Elintarviketeollisuusliitto ETL:n toimitusjohtaja Mikko Käkelä.

    ”Kun on edetty kriisistä toiseen ja haastettu koko suomalaisen ruokaketjun toimintaa ja pysytty juuri ja juuri jaloillamme, taho jolla on iso vaikutus lähtee sitten tällaiseen.”

    Samaan aikaan elintarvikealalla ja muilla aloilla on saatu sovittua työehtosopimuksia, hän jatkaa.

    Dramaattisia vaikutuksia ei muutaman päivän sisällä nähdä. Kuluttaja voi käydä kaupassa rauhallisin mielin sillä ruokaa riittää, Käkelä virkkoo.

    Elintarviketeollisuuden yrityksillä on yleensä varastoissaan noin viikon puskurit raaka-aineita sekä pakkausmateriaaleja. Viikon kohdalla tilanne alkaa olla jo kriittinen.

    Lisää aiheesta
    • Valtakunnansovittelija Anu Sajavaaran (kuvassa) ja sovittelija Leo Suomaan on määrä jatkaa AKT:n työriitojen sovittelua lähipäivinä.

      Talous | AKT:n lakot jatkuvat tänään satamissa ja öljy- ja kuorma-autoalalla – tulevien lakkojen sovittelu alkaa tänään

    Vaikutukset ovat kuitenkin yrityskohtaisia. Tuonnin kohdalla esimerkiksi kahvin saatavuus voisi pidemmällä aikavälillä kärsiä.

    ETL:ää huolettaa myös Suomen maakuva ja maine ulkomaille elintarvikkeiden viejänä. Tavarat eivät nyt satamista liiku.

    Kun vastaanottajataho ei häiriöiden takia saa tilaamiaan tuotteita sikäläisten kauppojen hyllyille, voi Suomen luotettavuus hyvänä kauppakumppanina kärsiä, Käkelä arvelee.

    Hän toivoo neuvotteluosapuolten panostavan tosissaan siihen, että sopimus saadaan aikaiseksi, jotta Suomen pyörät saadaan taas pyörimään.

    ”Nyt ei ole oikea aika tehdä markkinahäiriöitä.”

    Lisää aiheesta
    • &quot;Satamien häiriöt ovat myrkkyä pienelle ja vientivetoisella kansantaloudelle kuten Suomi”, Metsäteollisuus ry:n johtaja <strong id="strong-3d367774257ad5473ef055f8176b1708">Jukka Sarhimaa</strong> toteaa.

      Metsäteollisuus | Puunkuljetukset jatkuvat ja metsäyhtiöiden tehtaat käyvät toistaiseksi – Metsäteollisuus arvioi AKT:n lakkojen aiheuttavan jopa 35–40 miljoonan euron menetykset päivässä

      Tilaajalle
    • Ahtausalan työriidan sovittelu jatkuu perjantaina. Kuva Vuosaaren satamasta keskiviikkoaamulta, jolloin lakko alkoi. LEHTIKUVA / Emmi Korhonen.

      Politiikka | Ahtausalan sovittelu jatkuu perjantaina, AKT on jatkanut tänään lakkojaan ja PAU aloitti tukilakot

    •  Lakon aikana lähetettyjen pakettien toimitukset viivästyvät viidestä päivästä viikkoon.

      Koti | Posti: Päivällä jaettavien lehtien ja kirjeiden toimitukset viivästyvät viikosta kahteen – ateriakuljetukset pelaavat normaalisti

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Jakeluvelvoite perustuu EU:n uusiutuvan energian direktiiviin, joka säätelee biopolttoaineen osuuden vähimmäisosuutta fossiilisesta polttoaineesta.

    Koneviesti | Tilapäistä helpotusta polttoaineen hintoihin

  • Kommentti
    Timo Rintakoski

    Koneviesti | Korjausvelka kasvaa jatkuvasti

    Tilaajalle