• Kalamarkkinatkutsuvat Kotkaan

    Uutiset
    17.10.201416:00
    MT toimitus

    Kotkassa herkutellaan viikonloppuna tuoreella kalalla. Kalamarkkinat kuuluvat kansainvälisen Suomenlahti-vuoden tapahtumiin.

    Kalaa myydään lauantaina ja sunnuntaina kello 10–16. Musiikista vastaa Ari Viljakainen.

    Lauantaina markkinat avaa puoliltapäivin Suomenlahti-vuoden koordinaattori, dosentti Kai Myrberg Suomen ympäristökeskuksesta.

    Teemakalana on eksoottinen, jättikokoinen sampi, jonka luonnonvarainen kanta on hävinnyt Itämerestä.

    Sampia kasvatetaan Suomessa muutamalla paikkakunnalla. Sinisammen palauttaminen Itämereen on aloitettu saksalaisten, puolalaisten ja latvialaisten voimin.

    Merimuseo Maretariumissa on nähtävissä eläviä sampia, joiden ruokintaa pääsee seuraamaan.

    Sampi on esillä myös kalankäsittelyesityksissä.

    Markkina-alueena toimii Maretariumin ja Sapokanlahden välinen alue Kotkansaaren etelälaidalla.

    Tarjolla on tuoretta kalaa, jalosteita, kalaruokia, kalastusvälineitä, veitsiä ja muuta kalaan ja kalastukseen liittyvää tavaraa.

    Järjestelyistä vastaa Etelä-Suomen Merikalastajain liitto.

    MT

    Kotkan kalamarkkinat 18.–19.10. klo 10–16.

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Kotkan kalamarkkinat
    sampi
    Suomenlahti-vuosi
    kalastus
    Kotka
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria