• "Jonkinlainen elpymisen tapainen on käynnissä": Viennin arvo laski elokuussa 14,8 prosenttia eli hieman vähemmän kuin alkuvuoden aikana

    Tammi–elokuun lasku oli lähes kaksi prosenttiyksikköä suurempi kuin elokuun. Vuoden alusta kauppataseen alijäämää on kertynyt 2,4 miljardia euroa.
    Tammi-elokuussa viennin yhteenlaskettu arvo on vähentynyt 16,4 prosenttia edellisvuodesta.
    Tammi-elokuussa viennin yhteenlaskettu arvo on vähentynyt 16,4 prosenttia edellisvuodesta. Kuva: Vesa Moilanen
    Uutiset
    7.10.202015:38
    STT

    Suomen tavaraviennin arvo laski Tullin ennakkotilaston mukaan 14,8 prosenttia elokuussa verrattuna viime vuoden elokuuhun ja oli hieman yli 4,3 miljardia euroa. Tuonti laski 14,4 prosenttia ja oli arvoltaan liki 4,6 miljardia.

    Tammi-elokuussa viennin yhteenlaskettu arvo on vähentynyt 16,4 prosenttia ja tuonnin arvo 12,3 prosenttia edellisvuoteen verrattuna.

    Kauppatase oli elokuussa 245 miljoonaa alijäämäinen. Vuoden alusta alijäämää on kertynyt 2,4 miljardia euroa.

    Danske Bankin ekonomisti Jukka Appelqvistin mukaan luvut eivät ole enää yhtä synkkiä kuin keväällä.

    "Jonkinlainen elpymisen tapainen on käynnissä, sillä pahimmillaan tavaraviennin arvo oli yli 30 prosentin sukelluksessa toukokuussa", Appelqvist kirjoittaa.

    Samalla viennin kehitys on kuitenkin "etanamaisen hidasta", hän toteaa. Appelqvistin mukaan näyttää siltä, että ulkomaankauppa pysynee painuksissa jatkossakin.

    "Jo kolme kuukautta on pyöritty vajaan 15 prosentin laskussa, eikä merkkiä ole siitä, että tällä tahdilla oltaisiin lähestymässä koronaa edeltänyttä tilannetta pitkiin aikoihin."

    Artikkelin aiheet
    vientitilastot
    ulkomaankauppa
    talous
    Tulli
    Danske Bank
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria