• Korjausrakentamisen odotetaan kiihtyvän pääkaupunkiseudulla

    Itä- ja Pohjois-Suomessa odotukset ovat muuta maata heikommat.
    Kyselyyn vastanneista taloyhtiöstä joka kolmannella on tänä vuonna ollut korjaushanke.
    Kyselyyn vastanneista taloyhtiöstä joka kolmannella on tänä vuonna ollut korjaushanke. Kuva: LEHTIKUVA/Vesa Moilainen
    Uutiset
    17.11.201610:38
    STT

    Korjausrakentamisen ennakoidaan kasvavan ensi vuonna pääkaupunkiseudulla ja eteläisessä Suomessa, selviää Kiinteistöliiton korjausrakentamisbarometrista.

    Itä- ja Pohjois-Suomessa odotukset ovat muuta maata heikommat.

    Barometrin mukaan kaikkiaan noin 30 prosenttia taloyhtiöistä arvioi, että niiden korjausrakentaminen kasvaa ensi vuonna. Vajaat 30 prosenttia odottaa korjausrakentamisen supistuvan.

    "Korjaustarvetta pitäisi olla koko maan rakennuskannassa paljon. Tulkitsen tuloksen niin, että talouden epävarmuus on kasvanut ja talouden näkymät vaihtelevat aluekohtaisesti", kommentoi Kiinteistöliiton pääekonomisti Jukka Kero tiedotteessa.

    Kilpailu kovempaa metropolialueella

    Kyselyyn vastanneista noin 2 100 taloyhtiöstä joka kolmannella on tänä vuonna käynnissä korjaushanke, vaikka taloustilanteen katsotaan jarruttavan hankkeiden käynnistymistä. Taloyhtiöt ovat barometrin mukaan saaneet urakkatarjouksia aiempaan tapaan. Reilusti yli puolet vastaajista ilmoitti saaneensa vähintään kolme urakkatarjousta.

    Pääkaupunkiseudulla kilpailu on kovempaa kuin muualla Suomessa. Pääkaupunkiseudulla taloyhtiöt jättävät tarjouspyyntöjä useammalle yritykselle ja myös saavat enemmän tarjouksia kuin muualla maassa.

    Korjausrakentamisbarometrin mukaan vain 40 prosenttia taloyhtiöistä varautuu korjauksiin taloudellisesti etukäteen.

    Jukka Kero toteaa, että näköpiirissä on epävarmoja taloudellisia aikoja ja samaan aikaan korjaustarve kasvaa.

    "Näin ollen on välttämätöntä, että taloyhtiöissä on katse 10–15 vuotta eteenpäin."

    Artikkelin aiheet
    korjausrakentaminen
    pääkaupunkiseutu
    Kiinteistöliitto
    rakennusala
    taloyhtiöt
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle