• Luonto-Liitto lopettaisi susivahinkojen korvaamisen poronhoitoalueella

    Luonto-Liitto tuomitsee maa- ja metsätalousministeriön (MMM) petopolitiikan ja vaatii susivahinkojen korvaamisen lopettamista poronhoitoalueella.
    Ähtärin eläinpuisto susi
    Ähtärin eläinpuisto susi Kuva: MT arkisto
    Uutiset
    8.3.201209:00
    MT toimitus

    MMM myönsi alkuviikosta kiintiön 15 uuteen sudenkaatolupaan poronhoitoalueelle. Perusteena oli susien noin 170 000 euron vahingot poroelinkeinolle tammi-helmikuussa.

    MMM:n asetus on voimassa heinäkuun loppuun asti. Lisäkiintiö tarkoittaa sitä, ettei poronhoitoalueella tule olemaan elinvoimaista ja lisääntyvää susikantaa, Luonto-Liitto toteaa.

    ”Jos poronhoitoalueella ei suvaita susia, pitäisi myös petokorvauksien maksaminen lopettaa tai pudottaa minimiin alueella”, vaatii Luonto-Liiton susiryhmän varapuheenjohtaja Jaana Julin .

    Susikanta on hälyttävän pieni jo koko maassa ja MMM:n päätöksen jälkeen olematon Pohjois-Suomessa. Poronhoitoalueen susikanta on muodostunut jo pitkään yksittäin harhailevista susista, jotka on ennemmin tai myöhemmin kaadettu luvalla tai ilman.

    ”Suomen susipolitiikkaa ei voi hyväksyä. On väärin, että kolmannes maan pinta-alasta on aluetta, jonne sudella ei ole mitään asiaa”, sanoo Luonto-Liiton järjestöpäällikkö Sami Säynevirta .

    Artikkelin aiheet
    Luonto-Liitto
    susivahingot
    poronhoitoalue
    maa- ja metsätalousministeriö
    susi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria