• Lehti: Pohjavettä on purkautunut Säkylässä jo 5 kuukautta epäonnistuneen putken asennuksen takia – ei ehkä koskaan saada tukittua

    Viisi kuukautta jatkunutta purkausta on yritetty tukkia monin keinoin, mutta laihoin tuloksin.
    Pohjaveden tutkinta johti isoon purkaukseen Säkylässä. Tilannetta ei ole saatu korjattua. Kuvituskuva.
    Pohjaveden tutkinta johti isoon purkaukseen Säkylässä. Tilannetta ei ole saatu korjattua. Kuvituskuva. Kuva: Antti Kantola
    Uutiset|Ympäristö
    3.9.202414:30
    Hanna Lensu

    Säkylässä maaliskuun lopulla alkanut raju pohjavesipurkaus jatkuu yhtä voimakkaana kuin tähänkin saakka, kirjoittaa Satakunnan Kansa Länsi-Suomi. Suurin osa vedestä purkautuu alueelle asennettujen kaivojen kautta. Osa vedestä puskee suoraan maaperän läpi pintaan.

    Purkausta on yritetty tukkia monin keinoin, muun muassa puutavaralla ja geopolymeeri-injektoinneilla, mutta laihoin tuloksin.

    Purkauspaikalle on asennettu kolme putkikaivoa, joiden tarkoituksena on estää saven ja siltin huuhtoutumista ja siten maan painumista. Vettä purkautuu arviolta 6 miljoonaa litraa vuorokaudessa. Sitä johdetaan ojaa pitkin Köyliöjärveen.

    Ylitarkastaja Maria Mäkinen Varsinais-Suomen elykeskuksesta suhtautuu skeptisesti siihen, että purkaus saataisiin lopetettua.

    ”Veden määrä ja painetaso ovat niin valtavia, ja puhkaistu maakerros niin syvällä, että vuoden tukkiminen kokonaan tuntuu tosi haastavalta.”

    Purkaus alkoi, kun suunnitteluyritys Afry oli asentamassa alueelle pohjavesiputkea, jolla oli tarkoitus selvittää pohjaveden pinnankorkeutta. Putken asennus epäonnistui, ja vesi alkoi purkautua valtoimenaan.

    Satakunnan Kansa Länsi-Suomi: ”Veden määrä ja painetaso ovat valtavia” – Säkylän pohjavesipurkauksessa lähestytään miljardin litran rajapyykkiä

    Lisää aiheesta
    •  Puhtaan pohjaveden loppuminen olisi Esko Eelan mielestä todella vaarallinen luontokato.

      Yhteiskunta | Lukijalta: Lounaisen Suomen pohjavesivaranto vuotaa parhaillaan hukkaan Köyliössä – vanhoista virheistä ei ole opittu

    • Uuden kaivon hankintaa suunnitelevan ei tarvitse pelätä, että vesi alkaisi tulvimaan porauksessa holtittomasti.

      Maanomistus | Asiantuntijat Köyliön hurjasta vedenpurkaumasta: vastaava äärimmäisen harvinaista kaivonporauksessa

      Tilaajalle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Uuden metsätien rakentamista on tuettu vuosina 2016-2023 keskimäärin 42 kilometriä vuodessa. Tukea uuden metsätien suunnitteluun voi hakea vielä tämän vuoden aikana.

    Koneviesti | Valtioneuvosto esittää uusien metsäteiden tekemisen tuen lakkauttamista vuoden 2025 alusta

  • Yksityistiet ovat merkittävä palanen huoltovarmuusketjussa sekä kotimaisen puun kuljetuksissa metsäteollisuudelle ja energian tuotantoon.

    Koneviesti | Yksityisteiden valtionavustuksiin esitetään korotuksia — asetusmuutos lausuntokierrokselle

  • Koneviesti | Vuoden 2023–2027 CAP-ohjelma on työn alla – nämä ovat ehdotukset tärkeimmistä viljelytoimenpiteistä