• Kunnallisen itse-hallinnon alasajo alkaa

    Uutiset
    2.7.201416:00
    YRJ Ö ERONEN

    Maaliskuun 2014 sote-sovussa oli jo nähtävissä mihin mennään: valtiojohtoiseen keskitettyyn järjestelmään. Nyt löytynyt historiallinen sopu vahvistaa linjan.

    Uusi ministeri Laura Räty paljasti sen jäätävästi lausunnossaan (Yle Uutiset 25.6.2014 klo 20.30): yksittäinen pieni ei voi päättää palveluistaan, esimerkiksi ulkoistamisesta.

    Kokenutkaan ministeri ei olisi sitä selvemmin osannut sanoa. Viisi suurta sote-alueen kuntayhtymää, eli asukasluvultaan kaikkein suurimmat kaupungit, päättävät, millä kunnilla on oikeus tuottaa sosiaali- ja terveyspalveluja. Siihen vielä valtionohjaus päälle.

    Ratkaisu murentaa suomalaisen paikallishallinnon, kunnallisen itsehallinnon perustaa. Ikävä sanoa, mutta olemme siirtymässä neuvostomalliseen keskusjohtoisuuteen. Valtiovallalla on muka viisaus sosiaali- ja terveyspalveluissa.

    Sosiaali- ja terveyspalvelut irrotetaan kuntien muista hallinnonaloista.

    Taloudellisia vaikutuksia ei edes haluta arvioida, tämän käsityksen sai ministeri Huovisen lausunnoista. Konsensus on joskus hyvästä, mutta nyt olisi lähes kapinan paikka – taisivat vaan puolueet loppua?

    Yrjö Eronen

    kunnanjohtaja emeritus

    Rääkkylä

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    kunnallinen itsehallinto
    sote-uudistus
    valtiokeskeisyys
    paikallishallinto
    Suomi-politiikka
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria