• IMF arvioi: Suomen talous ei ole tasapainossa vuonna 2023

    Suomen talouden odotetaan kasvavan tänä vuonna 1,25 prosenttia ja ensi vuonna 1,5 prosenttia.
    Työllisyyden vahvistamiseksi hallitus voisi IMF:n mukaan tarkastella vanhempainvapaan ja kotihoidon tukia, jotka saattavat kannustaa naisia jäämään kotiin. LEHTIKUVA / Roni Rekomaa
    Työllisyyden vahvistamiseksi hallitus voisi IMF:n mukaan tarkastella vanhempainvapaan ja kotihoidon tukia, jotka saattavat kannustaa naisia jäämään kotiin. LEHTIKUVA / Roni Rekomaa 
    Uutiset
    19.11.201914:10
    STT

    Kansainvälisen valuuttarahasto IMF:n arvion mukaan Suomen valtion lainanotto vuonna 2023 vastaisi edelleen noin yhtä prosenttia bruttokansantuotteesta.

    Suomen nykyisen hallituksen tavoitteena on, että normaalin talouskehityksen oloissa Suomen julkinen talous olisi tasapainossa vuonna 2023.

    Suomi lisäksi tavoittelee 75 prosentin työllisyysastetta.

    "Jos korkeampi työllisyys tavoitetaan, budjetti voi olla tasapainossa, mutta niin ei käy, jos työllisyyttä tehostavat toimet itsessään ovat kalliitta", IMF varoittaa.

    Suomen talouden odotetaan kasvavan tänä vuonna 1,25 prosenttia ja ensi vuonna 1,5 prosenttia, IMF kertoo tiedotteessa.

    Valuuttarahasto arvioi jokaisen jäsenmaansa taloustilannetta säännöllisin välein. IMF:n valtuuskunnan johtaja Alasdair Scott on vierailulla Suomessa, ja IMF:n valtuuskunta keskustelee Suomen taloudesta eri viranomaisten, tutkimuslaitosten ja muiden tahojen kanssa.

    IMF muistuttaa, että julkisen talouden tasapainottamiseen on useita vaihtoehtoja.

    "Suomen hallitus voisi poistaa ympäristölle haitalliset tuet. Niiden yhteenlaskettu määrä on 3,5 miljardia euroa vuodessa, mikä vastaa noin neljäsosaa tämänhetkisistä koulutusmenoista", valuuttarahasto katsoo.

    IMF:n mukaan hallituksen on löydettävä muitakin säästökohteita, ja kustannusten kehitys on otettava huomioon myös keskustelussa sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistamisesta.

    Työllisyyden vahvistamiseksi hallitus voisi IMF:n mukaan tarkastella vanhempainvapaan ja kotihoidon tukia, jotka saattavat kannustaa naisia jäämään kotiin. Valuuttarahaston mukaan hallitus voisi tarkastella myös verotus- ja etuusjärjestelmiä, jotka joissakin tapauksissa johtavat siihen, että työttömäksi jääminen on taloudellisesti kannattavampaa kuin työttömyys.

    Tiedotustilaisuudessa puhunut IMF:n valtuuskunnan johtaja Alasdair Scott kertoi IMF:n olevan lisäksi huolissaan kotitalouksien velkaantumisesta. Taustalla ovat etenkin nousseet taloyhtiölainat ja kulutusluottojen kasvu.

    IMF katsoo, että valtiovarainministeriön työryhmän suositus rajoittaa kotitalouksien kokonaisvelan määrää suhteessa tuloihin on tärkeä ja linjassa monien muiden maiden tekemien toimenpiteiden kanssa.

    "On kuitenkin tärkeää tarkastella syitä, jotka ovat johtaneet taloyhtiölainojen kasvuun. Erityisesti verotus luo selvän kannustimen investoijille suosia taloyhtiölainoja kuin tavanomaisia asuntolainoja", IMF katsoo.

    Artikkelin aiheet
    suomen talous
    IMF
    työllisyys
    julkinen talous
    kotitalouksien velkaantuminen
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria