• Muita sinileviä myrkyllisempi laji uhkaa levitä Suomen vesille – näitä oireita se aiheuttaa

    Sinilevä voi aiheuttaa ihmiselle muun muassa ripulia, kuumetta ja kirvelyä.
    Tilaajalle
    Sinilevää esiintyi elokuussa Helsingin Hietaniemen edustalla.
    Sinilevää esiintyi elokuussa Helsingin Hietaniemen edustalla. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset|Ympäristö
    11.9.202413:13
    Harri Kallio-Kurssi

    Etelä- ja Keski-Euroopassa makeassa vedessä esiintyvä sinilevätyyppi voi mahdollisesti levitä Suomen leveysasteille, jos kesät lämpenevät aiemmasta, MTV3 uutisoi.

    Lämpimien vesien sinilevä Raphidiopsis raciborskii on kiusannut muun muassa terveyskylvyistään tunnettua mineraalipitoista Balaton-järveä Unkarissa.

    Tämä sinilevä on alun perin trooppisten alueiden sinilevä, joka on muodostanut kukintoja myös lauhkealla vyöhykkeellä. Raphidiopsis raciborskii -sinilevää ei tähän mennessä ole vielä tavattu Suomessa.

    Tämä hermomyrkkyä tuottava sinilevätyyppi on terveydelle vielä haitallisempaa kuin Suomessa nykyisin esiintyvät sinilevätyypit, kertoo Suomen ympäristökeskuksen erikoistutkija Kristiina Vuorio MTV Uutisille.

    Sinilevän eli syanobakteerin kasvua edistävät lämpö, tyyni sää ja runsaat ravinteet. Sinilevä voi aiheuttaa muun muassa ripulia, kuumetta ja kirvelyä.

    Lue lisää: Sinilevä ei ole vain ällöttävä riesa

    Lisää aiheesta
    • Ympäristö | Sinilevähavainnot lisääntyneet merellä ja sisävesissä – loppuviikon epävakaa sää voi hillitä leväkukintaa

    • Erittäin runsaasti levää havaittiin yhdellä sisävesien havaintopaikalla, runsaasti seitsemällä ja hieman 26:lla havainnointipaikalla.

      Ympäristö | Sisävesien levätilanne säilynyt vakaana, rannikolla määrä kivunnut jo yli seurantavuosille tyypillisen tason

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Uuden metsätien rakentamista on tuettu vuosina 2016-2023 keskimäärin 42 kilometriä vuodessa. Tukea uuden metsätien suunnitteluun voi hakea vielä tämän vuoden aikana.

    Koneviesti | Valtioneuvosto esittää uusien metsäteiden tekemisen tuen lakkauttamista vuoden 2025 alusta

  • Yksityistiet ovat merkittävä palanen huoltovarmuusketjussa sekä kotimaisen puun kuljetuksissa metsäteollisuudelle ja energian tuotantoon.

    Koneviesti | Yksityisteiden valtionavustuksiin esitetään korotuksia — asetusmuutos lausuntokierrokselle

  • Koneviesti | Vuoden 2023–2027 CAP-ohjelma on työn alla – nämä ovat ehdotukset tärkeimmistä viljelytoimenpiteistä