• Lokakuun lämpötilat vaihtelivat äärilaidasta toiseen

    Lokakuun lopulla säätä hallitsi lämpötilojen muuttuminen äärilaidasta toiseen. Ilmatieteen laitoksen mukaan koko lokakuun keskilämpötila oli kuitenkin suuressa osassa maata melko tavanomainen tai hieman keskimääräistä alhaisempi.
    Lokakuussa löytyi vielä suppilovahveroita.
    Lokakuussa löytyi vielä suppilovahveroita. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset
    31.10.201414:14
    MT toimitus

    Lämpötilat olivat vuodenaikaan nähden paikoin poikkeuksellisen kylmissä lukemissa lokakuun 22.–23. päivän tienoilla, Ilmatieteen laitos kertoo.

    Sää kuitenkin lauhtui nopeasti ja esimerkiksi lokakuun 28. päivä lämpötilat nousivat etenkin maan etelä- ja keskiosassa vuodenaikaan nähden yleisesti poikkeuksellisen korkeisiin lukemiin. Tuolloin Porin Rautatieasemalla mitattiin jopa +14,6 astetta. Yli 14,5 asteen lukemia ei aikaisemmin ole havaittu lokakuun 22. päivää myöhemmin.

    Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan lokakuu oli maan länsiosassa sekä Pohjois-Lapissa keskilämpötiloiltaan melko tavanomainen, muualla maassa se oli tavanomaista viileämpi.

    Kylmintä pitkän ajan keskiarvoon nähden oli Pohjois-Karjalassa sekä Kainuussa, jossa lokakuu oli 2–3 astetta keskimääräistä kylmempi. Yhtä kylmiä lokakuita on idässä keskimäärin noin viiden vuoden välein.

    Maan eteläosassa sekä Lapissa satoi lokakuussa monin paikoin harvinaisen vähän, sillä kuukauden sademäärä jäi laajalti alle puoleen tavanomaisesta. Kuivempia lokakuita on näillä alueilla keskimäärin kerran kymmenessä vuodessa.

    Sen sijaan maan keskivaiheilla satoi tavanomaista enemmän, etenkin Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalla, missä sademäärä oli noin 1,5-kertainen pitkän ajan keskiarvoon nähden.

    Artikkelin aiheet
    lokakuu
    sääilmiö
    Ilmatieteen laitos
    lämpötila
    sademäärät
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle