• Pientalorakentamisen puolesta

    Uutiset
    12.7.201316:00
    MT toimitus

    Ensimmäiset

    asuntomessut

    järjestettiin

    Tuusulassa vuonna 1970. Siellä pidettiin

    niin ikään

    2000-luvun

    ensimmäiset messut.

    Tapahtuma on yksi

    tärkeimmistä pientalorakentamisen puolestapuhujista. Vaikka messualueella yleensä on kerros-, rivi- ja paritaloja, suosituimmaksi

    sisällöksi nousevat aina

    erilaiset omakotitaloratkaisut.

    Asuntomessuista on

    kehittynyt vuosikymmenien saatossa instituutio, jota

    pidetään maan suosituimpana kesätapahtumana.

    Parhaimpina vuosina

    messuilla on vieraillut

    reippaasti yli 200 000 kävijää.

    Kokeileminen,

    kehittäminen ja

    uuden esittely ovat tapahtuman suola ja sokeri. Rohkeat ratkaisut saavat

    aina vähintään

    keskustelua

    aikaiseksi.

    Kunnille

    messutapahtuma

    tarjoaa tilaisuuden

    päästä valtakunnalliseen

    valokeilaan ja houkutella

    alueelleen uusia asukkaita.

    Messualueelle kotinsa

    rakentaneille perheille

    kokemus on ainutlaatuinen. Alueen asukkaista muodostuu yleensä tiivis yhteisö.

    Tavallisen asuinalueen

    rakentamiseen verrattuna yksi

    messualueelle muuttamisen eduista on se, että alueen

    infrastruktuuri tehdään

    kerralla kuntoon.

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Asuntomessut
    pientalorakentaminen
    Tuusula
    omakotitalot
    messualueet
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria