• Sisävesien pisin jäätie avattu liikenteelle

    Seitsemän kilometrin pituista Koli-Vuonislahti jäätietä Lieksassa pääsee jo ajamaan. Reitti on paikallisille tärkeä, sillä se lyhentää matkaa Kolin kylältä Lieksan keskustaan yli 50 kilometriä. Kolin jäätien lisäksi ainakin kaksi muuta virallista jäätietä on avattu.
    Uutiset
    14.1.201317:00
    MT toimitus

    Kolin jäätien lisäksi Oulun ja Hailuodon välinen lähes yhdeksän kilometriä pitkä reitti on avattu sekä Kemijärven yli kulkeva Räisälän jäätie.

    Kolin jäätietä on pidetty vuodesta 1980. Vain neljänä talvena, viimeksi viime vuonna, reitti on jäänyt avaamatta, koska jää ei saavuttanut vaadittua 40 sentin paksuutta helmikuun puoliväliin mennessä.

     

    Jäätiet oikoreittejä

     

    Jäätiet ovat oikoreittejä, jotka vapauttavat autoilijat myös lossien ja lauttojen aikatauluista. Reitti avataan joka vuosi eri aikaan.

    Toissa talvena Hailuodon reitti otettiin käyttöön joulukuun puolivälissä, viime vuonna helmikuun lopussa.

    ”Jäätie vähentää lautan liikennemääriä. Raskas liikenne ja linja-autot menevät lautalla vuoden ympäri”, kertoo aluevastaava Leo Oja Pohjois-Pohjanmaan ely-keskuksesta.

    Sekä Koli että Hailuoto kiinnostavat myös turisteja.

    Hailuodossa käy vierailijoita Keski-Euroopasta asti. Täällä on käynyt taiteilijoita ja tutkijoita ja kuvattu musiikkivideoita, sanoo Oja.

    Jäällä pätevät samat liikennesäännöt kuin muuallakin, paitsi että ohittaminen ja pysähtyminen on kiellettyä.

    50:n ja 30:n tuntinopeusrajoitukset, suorat tielinjat ja hyvä näkyvyys vähentävät osaltaan liikenneonnettomuuksia.

    ”Muistissa ei ole vakavampia onnettomuuksia. Nuoret innostuvat joskus hurjastelemaan viikonloppuisin”, kertoo Oja.

    Liikennevakuutuskeskuksen mukaan onnettomuuksia ja korvattavia vahinkoja sattuu jääteillä varsin vähän.

    MT-STT

    Artikkelin aiheet
    jäätie
    Lieksa
    Koli
    Hailuoto
    liikenne
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle