• Sadetutka auttaa kotimeteorologia

    Uutiset
    6.9.201316:00
    ANNIINA KESO

    Ilmatieteen laitos laatii kaikki maa- ja merisääennustuksensa Helsingissä. Tampereella, Kuopiossa ja Rovaniemellä ennustetaan ainoastaan lentosäätä. Pohjana käytetään säämallia, jota täydennetään säätutkien ja havaintoasemien tiedoilla sekä muiden maiden ilmatieteen laitoksilta saaduilla tiedoilla.

    Välillä sään ennustaminen on vaikeaa, jopa mahdotonta.

    ”Sään ennustamisen helppous tai vaikeus on kiinni säätyypistä. Toisten säätyppien käyttäytyminen tunnetaan paremmin kuin toisten”, ylimeteorologi Henri Nyman Ilmatieteen laitokselta kertoo.

    Toisinaan sää saattaa myös olla aivan erilainen kuin ennuste on antanut odottaa. Myös eri meteorologien ennustukset voivat olla keskenään erilaisia riippuen siitä, mitä säämallia kukin on käyttänyt.

    ”Sää pitää sisällään paljon paikallisia ilmiöitä. Esimerkiksi kesäaikaan sateet tulevat kuuroista ja voivat olla hyvinkin paikallisia. Myös maaston muodot saattavat kääntää ennustuksen jopa päinvastaiseksi.”

    Nymanin mukaan maallikko ei liiemmin voi hyödyntää yksittäisen Ilmatieteen laitoksen havaintoaseman julkaisemia mittaustietoja päätellessään tulevaa säätä.

    ”Suoranaiseen ennustamiseen tiedoista ei ole. Tietoja voi kuitenkin hyödyntää, jos on ensin katsonut sääennustetta. Jos esimerkiksi luvataan lännestä saapuvaa sadetta, voi tarkkailla oman alueensa länsipuolella olevien asemien havainnoista, joko siellä sataa.”

    Tarkempaan lähituntien sään ennustamiseen meteorologi suosittelee sadetutkan tarkastelua.

    ”Jos pohjalla on tieto sääennusteesta, tutka on erittäin hyvä väline sadepilvien liikkeen seurantaan. Satelliittikuvista puolestaan voi katsella, miten kaikki pilvet liikkuvat”, Nyman vinkkaa.

    ANNIINA KESO

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    sadetutka
    sääennustus
    Ilmatieteen laitos
    meteorologi
    sääntutkimus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle