• Yrityskummi aukaisee henkiset tulpat

    Uutiset
    16.12.201315:00
    JUHANI VIITALA

    Yrityskummi auttaa etenkin henkisellä puolella

    mutta myös

    paperinpyörityksessä ja verotuksen kysymyksissä.«

    Yrityksen sukupolvenvaihdoksessa tarvitaan ulkopuolista sparraajaa, yläneläinen sahayrittäjä Esa Mäkilä Varsinais-Suomesta suosittelee.

    ”Hän auttaa etenkin henkisellä puolella mutta myös paperinpyörityksessä ja verotuksen kysymyksissä”, Mäkilä perustelee.

    Mäkilän sukupolvenvaihdoksesta on aikaa toistakymmentä vuotta. Hän on kertonut yrityskummien tilaisuudessa kokemuksiaan muille yrittäjille.

    Mäkilän sahalla omistajanvaihdos onnistui hyvin. Mäkilä ja hänen veljensä Antti Mäkilä jatkavat sahaustoimintaa neljännessä sukupolvessa.

    Sukupolvenvaihdoksesta kannattaa keskustella hyvissä ajoin. Ulkopuolinen välittäjä osaa perheyrityksessä purkaa luopujan ja jatkajan lukkoja.

    Mäkilöillä selkeni oikeastaan jo 1980-luvun loppupuolella, että veljekset jatkavat. Isä sairastui, ja jo 1990-luvulla parikymppiset veljekset olivat päävastuussa sahan pyörityksestä.

    Varsinainen sukupolvenvaihdos tehtiin kesällä 2001.

    Veljekset osallistuivat Turussa yritysten sukupolvenvaihdosten ohjelmaan. Sieltä löytyi yrityskummi, jolla oli tuhannen vaihdoksen kokemus.

    ”Yrityskummien toiminnalle on tarvetta koko maassa”, Mäkilä tietää.

    Mäkilän saha toimittaa teollisuudelle järeää sahatavaraa. Avoin yhtiö työllistää veljesten lisäksi kaksi ulkopuolista työntekijää.

    Tuotanto on automatisoitu pitkälle. Sahan konttorityöt ja taloushallinnon hoitaa Esa Mäkilän vaimo.

    Mäkilän suku aloitti sahayrityksen vuonna 1908, ja remmissä on nyt neljäs sukupolvi. Myös viides sukupolvi on ehtinyt osallistumaan sahan pyöritykseen, rakennusten siivoukseen ja tukkien lajiteluun.

    Perinteet ovat syvällä, sillä sahatoimintaa nykyisen yrityksen paikalla oli jo 1 700-luvulla.

    JUHANI VIITALA

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    yrityskummi
    sukupolvenvaihdos
    sahayritys
    yrittäjyys
    Varsinais-Suomi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle